17. marraskuuta 2013

Vinkkejä gradun kirjoittajille, ja miksei muillekin

Omista gradunkirjoitusajoista, tai oikeammin gradun viimeistelyajoista, alkaa olla kaksi vuotta aikaa. Vaikka koin puolen vuoden aikana myös tuskaisia hetkiä, kun työ ei edistynyt tai olin mielestäni ajautunut umpikujaan, suurimmaksi osaksi nautin kirjoittamisesta. Gradun parissa työskentelyn motivaatio kumpusi siitä kokemuksesta, että sai luoda jotakin omaa ja käyttää niitä tietoja ja taitoja, joita viiden vuoden yliopistourakan aikana oli harjoitellut.

Tai ehkä aika kultaa muistot: kirjoitusprosessin aikana hankin apuja ja motivaatiota kirjoista ja blogeista. Tekstiä ei siis tullut vaivatta, vaan välillä uskonpuute ja lukkiutuminen kiusasivat, ja se on todennäköisesti luonnollinen osa mitä tahansa kirjoitusprojektia. Toisaalta kyse oli siitä, että gradun teon aikana innostuin myös muuten vain lukemaan oppaita kirjoittamisesta ja pohtimaan kirjoittamista työnä.

Kirjoittaminen on jälleen ajankohtainen aihe elämässäni ja olen kaivellut graduvaiheen aineistoja ja oppaita esiin. Ajattelin jakaa vinkkini siltä varalta, että joku gradunsa (tai miksei minkä tahansa muunkin tekstin) kanssa painiskeleva eksyisi tänne.


Muutamia käytännön vinkkejä

Kirjoita, kun olet virkeimmilläsi. Itse aloitin kirjoittamisen päivällä ja lopetin myöhemmin illalla, sillä keskittymiskykyni ja luovuuteni on parhaimmillaan ilta-aikaan.

Kirjoita silloin kun keskittymistäsi ja työntekoasi ei jatkuvasti häiritä. Ellet sitten työskentele parhaiten silloin, kun ympärilläsi on hieman elämää, esim. julkisilla paikoilla ja kirjastoissa. Huomaa myös, että ruoanlaitto ja kotitöiden tekeminen on hyvä ajoittaa selkeästi joko kirjoittamista edeltävään tai sen jälkeiseen aikaan, jottei maustehyllyn tai vaatekaapin siivoaminen ole tekosyy lykätä työntekoa.

Löydä omat gradurituaalisi. Minulla rituaali oli ns. graduvaatteet, joita olen kuullut muidenkin käyttävän. Graduvaatteiden päälle pukeminen tarkoitti sitä, että siirryin henkisesti työskentelytilaan. Työajan erottaminen vapaa-ajasta on etenkin kotona kirjoittaville usein tärkeää. Jollekin rituaali voi olla vaikka teekupponen tai juoksulenkki juuri ennen työhön ryhtymistä.

Tässä myös muutama ohjenuora, joista osaa noudatin paremmin, osaa huonommin:

1. Älä panikoi, se ei auta. (Tämä on yllättävän vaikeaa muistaa silloin kun gradupaniikki iskee.)
2. Jos olet epävarma jostain asiasta ja se hidastaa työn edistymistä, ota heti yhteyttä ohjaajaan.
3. Ole huolellinen, säästät aikaa. Esim. viimeistelyvaiheessa viitteiden tarkistaminen on nopeampaa, kun viittaukset on alunperinkin tehty huolella.
4. Älä aseta epärealistisia tavoitteita ja lannistu, kun et yllä niihin. Huomioi, että toiset työvaiheet ovat työläämpiä ja hitaampia kuin toiset.
5. Tee parhaasi. Se yleensä riittää.
6. Pidä avoin mieli ja käytä tarvittaessa luovuutta: kirjoita vaikka saunan lauteilla jos tuntuu, että se auttaa keskittymään.


Oppaita kirjoittamisen avuksi

Kun ajatukset menivät solmuun, hain helpotusta kirjoittamisen oppaista. Tässä vain muutama esimerkki, joista erityisesti Gradutakuu oli hyödyllinen ajatuslukkojen ja epävarmuuksien kanssa taistellessa.

Kimmo Svinhufvud: Gradutakuu (2009)
Sirkka Hirsjärvi et. al.: Tutki ja kirjoita (2009)
Virve Mertanen: Tietokirjoittajan käsikirja (2007)
Umberto Eco: Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään (1989)

Kirjoittamisesta on paljon materiaalia myös netissä. Luovan kirjoittamisen neuvoja voi hyödyntää soveltuvin osin myös tieteellisessä kirjoittamisessa, erityisesti motivaatioon ja varsinaiseen tekemiseen liittyen.

Gradutakuu-blogi
Tohtoritakuu-blogi
Writing tips (Booktrust)
Famous Advice on Writing: The Collected Wisdom of Great Writers (Brainpickings)






When you can't create, you can work. 
Henry Miller

Write freely and as rapidly as possible and throw the whole thing on paper. Never correct or rewrite until the whole thing is down. Rewrite in process is usually found to be an excuse for not going on. It also interferes with flow and rhythm which can only come from a kind of unconscious association with the material.
John Steinbeck

Lainaukset: Brainpickings (1 ja 2)
Kuva täältä.

7. toukokuuta 2013

Pieni uutiskatsaus: hakkerin kuolema, turvalliset puistot ja rock Neuvostoliitossa

Klikkailen välillä netissä uutisia lukiessani artikkeleita ja uutisjuttuja selaimen kirjanmerkkeihin. Erityisesti tallentelen sivuja sellaisista aiheista, joista haluaisin kirjoittaa tänne blogiin joskus. Olen kokeillut myös Deliciousin käyttämistä, mutta sen hyödyt tulisivat kenties paremmin esiin esimerkiksi tutkimustyössä internetlähteiden hallinnassa. Arkikäytössä se on aika hidas ja kankea apuväline.

Pidemmittä puheitta, tässäpä muutama mieleen jäänyt aihe internetin uutisvirrasta. Erityisesti kiinnitin huomiota 26-vuotiaan ohjelmoijan ja internet-aktivistin Aaron Swartzin itsemurhaan liittyvään uutisointin: tapaus on hyvin surullinen ja sai pohtimaan (kärjistetysti), pitääkö tieteellisen tiedon avoimuuden puolesta oikeasti kuolla. Suosittelen lukemaan alle linkitetyt kirjoitukset aiheesta.

Aaron Swartzin kuolema
Kari Haakana: Hakkerin kuolema. YLE 17.1.2013 ja Ville Oksanen: Nettiritari. Voima 1/2013.

Tammikuun alussa 2013 Open Access -liikkeessä ja Reddit-keskustelufoorumin kehittämisessä mukana ollut Aaron Swartz teki itsemurhan. Swartz oli aiemmin yrittänyt vapauttaa JSTOR-tietokannasta tieteellisiä artikkeleita verkkojakeluun ja joutui teostaan syytteeseen, minkä seurauksena häntä uhkasivat 35 vuoden vankeustuomio ja miljoonakorvaukset.
Swartzin toimintaa ja häntä vastaan nostettuja syytteitä onkin verrattu tilanteeseen, jossa vastaavat syytteet nostettaisiin jotakuta vastaan siitä, että henkilö olisi lainannut liian monta kirjaa kirjastosta. (YLE 17.1.2013)
Swartzin kuoleman jälkeen tutkijat protestoivat julkaisemalla tekijänoikeuksista välittämättä omia tieteellisiä artikkeleitaan netissä.

Puut ja puistot tekevät turvallisemman kaupunkiympäristön?
 In Urban Neighborhoods, More Tress Equals Less Crime, Discover 5.4.2013.

Discover-lehti uutisoi huhtikuussa tutkimuksesta, jossa oli havaittu, että vehreämmillä ja puistoisemmilla alueilla Philadelphiassa tapahtui vähemmän rikoksia. Kaupunki jaettiin satelliittikuvien perusteella vihreydeltään eri tasoisiin alueisiin ja tarkasteltiin näillä alueilla tapahtuvia rikoksia, pääasiassa ryöstöjä ja pahoinpitelyjä. Tutkimus on mielenkiintoinen ottaen huomioon, että Suomessa kaupunkien puistoalueet ja väkivallanteot on usein liitetty toisiinsa.

Varsinainen tutkimusraportti löytyy ScienceDirectin kautta.

Suomen ja Neuvostoliiton rock-suhteet
Pro gradu: Täältä tullaan Venäjä! Rock Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteissa (Olli Turtiainen, poliittinen historia, Turun yliopisto 2013).

Agricolan keskustelufoorumilla julkaistiin ilmoitus uudesta pro gradusta, jossa tarkastellaan Suomen ja Neuvostoliiton välistä rock-musiikin kulttuurivaihtoa 1970-80-luvuilla. Gradun ensisijaisena tutkimusaineistona on käytetty Suomi-Neuvostoliitto-seuran arkistomateriaalia.
Tekniikan 
kehitys 
mahdollisti
 musiikin
 levittämisen 
jopa 
omatekoisesti, ja 
kielloista
 huolimatta
 neuvostoliittolaiset
 rockin
 kuuntelijat
 keksivät
 keinoja
 musiikin
 kuunteluun
 ja
 levittämiseen.
 Yksi
 keino
 oli
 kopioida
 ulkomailta
 salaa
 tuotuja
 vinyylilevyjä.
 Laittomat
 vinyylilevykopiot
 kaiverrettiin
 raaka-aineen
 puuttumisen
 vuoksi
 usein
 vanhoille
 röntgen kuville,
 minkä
 vuoksi
 niitä
 kutsuttiin
 ”kylkiluulevyiksi". (Turtiainen 2013, 14.)
Gorbatšovin uudistuspolitiikka mahdollisti kulttuurivaihdon myös rock-musiikin muodossa, ja rock-vaihdon varsinainen kultakausi sijoittui vuosiin 1987-1988. Tässä gradussa minua erityisesti kiinnostavat kuvaukset siitä, kuinka politiikka, ideologia ja sensuuri muovaavat sallittua ja kiellettyä kulttuuria. Tämä on hieno aihe gradulle!

3. toukokuuta 2013

Lumemenneisyys - museot virtuaalimaailmassa 18.-19.4.2013

Kevään kohokohtiin kuului jälleen Diaario ry:n museologiaseminaari, jossa oli tänä vuonna erityisen kiinnostava teema: museot ja virtuaalimaailma. Seminaarin aikana tuotiin esiin tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita, joista on selkeästi tarvetta jakaa kokemuksia ja ajatuksia - paitsi museoammattilaisten myös heidän ja alan ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden kesken. Seminaaripäivien jälkeen oli - positiivisella tavalla - kuiviin imetty olo, sillä kuuntelin luentoja intensiivisesti, kynä sauhuten, ja tauoilla vaihdoin "museaalisia ajatuksia" museologikavereiden kanssa. Tuntui, että pääsin syvemmin kiinni siihen, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia "virtuaalimaailma", tai digitalisoituva/-tava kulttuuriperintö, museoille tarjoaa. (Kirjoitin melkein tulevaisuuden haasteita, mutta kyse ei suinkaan ole tulevista, vaan käynnissä olevista prosesseista.)

Seminaarin kahdeksi laajaksi pääteemaksi voisi nostaa digitaalisen kulttuuriperinnön kysymykset ja museopedagogiikan virtuaalimaailman näkökulmasta. Otan näistä nyt esiin muutaman aihepiirin, jotka jäivät erityisesti mieleeni.

Seminaarissa pohdittiin digitaaliseen kulttuuriperintöön ja digiajan kulttuuriin liittyviä käsitteitä ja käsitemäärittelyjä. Ensinnäkin FT, kulttuuriteknologi Ari Häyrinen nosti esiin sosiaalisen median käsitteen ongelmallisuuden. Social media -termille on ehdotettu vaihtoehtona käsitettä participatory internet, mikä soveltunee joillekin verkkoympäristöille paremmin, korostaen käyttäjien yhteisesti tuottamaa sisältöä. Toinen Häyrisen mainitsema "ongelmakäsite" on open data, jota on kritisoitu siitä, että se viittaa täyteen rajoituksettomuuteen. Avointa dataa pohdittiin myös perjantain paneelikeskustelussa: mitä museon omistamaa aineistoa voisi jakaa vapaasti ja mikä aineisto tulisi puolestaan rajoittaa ns. kaupalliseksi aineistoksi? Miksi ajatellaan, että open data tarkoittaisi esimerkiksi kaiken aineiston jakamista täysin vapaasti - olisiko muita ratkaisuja?

Puheenvuoroissa ja kommenteissa pohdittiin yleisemminkin virallista digitaalista kulttuuriperintöä ja vapaata internetiä: miten kontrolloimatonta, vapaata internetiä voisi hyödyntää - tai voiko sitä hyödyntää - asiantuntijatiedon tuottamisessa (museotyössä)? Voitaisiinko museoissa hyödyntää laajemminkin joukkoistamista? Esimerkkinä joukkoistamisesta annettiin Kiasman Wikimaraton: "Kiasman 1.–2.2.2013 Wikimaraton-tapahtuman tavoitteena on kartuttaa Wikipedian artikkeleita liittyen erityisesti Kiasman kokoelmataiteilijoihin, -näyttelyihin ja -teoksiin sekä Kiasma-teatteriin ja Kiasman arkkitehtuuriin."

Museopedagogiikkaan liittyvissä puheenvuoroissa korostettiin elämyksellisyyden ja omakohtaisten kokemusten tärkeyttä sekä aikuisten että lasten museokäyntien syventäjinä: esimerkiksi Keski-Suomen Ilmailumuseon Messerschmitt Bf 109 -lentosimulaattori avaa aivan uuden ulottuvuuden sota-aikaan tai muuten ilmailuharrastukseen. Museokäynnin herättämien kokemusten ja ajatusten jakaminen toisten kanssa - verkossa kommentoimalla tai näyttelyn yhteyteen liitettyjen tekstien kautta - tekevät käynnistä myös aivan eri tavalla merkityksellisen, kuten Aalto-yliopiston tutkija Mariana Salgado puheenvuorossaan osoitti (esim. Esineiden salatut elämät -näyttely, Designmuseo 2008). Museonjohtaja Kalle Kallio puolestaan tarkasteli museo-opetusta verkkonäyttelyiden näkökulmasta ja alleviivasi puheessaan museokokoelmien ja -esineiden asemaa verkkonäyttelyn pohjana: esineet eivät saisi olla vain irrallista kuvitusmateriaalia. Verkkonäyttelyiden toteutuksessa voisi myös ottaa nykyistä paremmin huomioon peruskoulun ja lukion (historian)opetuksen tarpeet.

Päivien koko sisältöä olisi mahdoton supistaa tähän blogipostaukseen, mutta tässä vielä muutama seminaarin puheenvuoroista mieleen jäänyt asia:
  • Kuva-aineisto linkittyy ja leviää nykyisin itsestään internetissä hakukoneiden ja sosiaalisen median ansiosta: lisääkö linkittyvyys siis säilyvyyttä? Voisiko tätä mekanismia hyödyntää museoissa?
  • Virtuaalipalvelut, kuten nettitietokannat ja verkkonäyttelyt, täydentävät fyysistä museotilaa. Vaikka aineiston digitaalinen saatavuus koetaan tärkeäksi, on ihmisellä kuitenkin primitiivinen tarve päästä koskemaan esineitä. Verkkomateriaali ei tyydytä tarvettamme sanoa "olen käynyt tuolla" (vrt. esim. Mona Lisa Louvressa).
  • "Teknologian on oltava väline, jonka avulla kokoelma ja käyttäjät voivat kohdata", MA Magdalena Laine-Zamojska.

Kuva: My Daquerrotype Boyfriend (tumblr)

Esimerkki vapaasti verkossa leviävästä kuvamateriaalista, joka on livahtanut "virallisen kulttuuriperinnön kontrollin" ulottumattomiin: My Daquerrotype Boyfriend -blogi (Tumblr). Kuvatekstin mukaan kuvassa on Mark Twain 15-vuotiaana kirjapainotyöntekijänä Missourissa vuonna 1850.

29. huhtikuuta 2013

Lemmy, keräilijä

Katsoin tänään YLE Areenasta dokumentin rockmusiikin (toivottavasti vielä muutaman vuosikymmenen ajan) elävästä legendasta, Lemmy Kilmisteristä. Vuonna 2010 valmistunut, ytimekkäästi Lemmyksi nimetty dokumentti on Greg Olliverin ja Wes Orshoskin ohjaama. Toisin kuin Lemmyn omaelämäkerta (2009) - sekin nimeltään Lemmy - dokumentti tempaa mukaansa ja tuo suorasukaisen sympaattisesti esille Motörheadin keulahahmon persoonaa.

Museoihmisenä liimauduin tietokoneeni ruutuun nähdessäni Lemmyn kodin, joka oli seiniä ja pöytäpintoja myöten täynnä tavaraa: ilmiselvä keräilijä! Ja keräilystä Lemmy dokumentissa kertookin muutamalla sanalla. Tavarat ovat osa elämää ja edustavat sitä, mikä meistä jää jälkeen:
I don't know, I just like stuff. I've always liked stuff, stuff is what happens, you know.  In your life you get stuff. Then you lose some stuff and you keep some stuff, and in the end you'll leave it to some other poor bastard [to deal with] for the rest of their lives.
Lemmyn asunto on todellakin täynnä tavaraa: palkintoja, fanilahjoja ja -taidetta, muistoesineitä... sulassa sovussa arkisten käyttöesineiden kanssa. Yhtä seinää Lemmyn asunnosta koristaa teräasekokoelma. Hän esittelee mm. omistamiaan Luftwaffen ja vapaamuurareiden miekkoja ja tikareita, ja kertoo arvostavansa ammattitaitoa ja käsityöläisyyttä, jota miekat edustavat. Teräasekokoelman keräämisen hän aloitti parikymmentä vuotta sitten muutettuaan USA:an asumaan.
This apartment is like a fucking museum. Or it is a museum, really - I've seen museums with less shit in 'em than I've got.
En pitäisi kovin epätodennäköisenä sitä, että Lemmy joskus tulisi saamaan oman museonsa. Dokumentin perusteella se voisi olla - ja sen suorastaan soisi olevan - kotimuseo, jonka kautta kävijä pääsisi eläytymään asioihin, jotka Lemmyä kiinnostivat ja inspiroivat. Sitä ennen toivokaamme, että Lemmy jättäisi jälkeensä myös yksityiskohtaisempaa tietoa keräämästään esinekokoelmasta, jotta tavararöykkiöistä voisi jalostua upea museokokoelma. Mutta eipäs mennä asioiden edelle: jätetään puuvillahanskat, kuplamuovit ja silkkipaperirullat toistaiseksi varastoon, nautitaan elävästä kulttuurista - kuten Motörheadin musiikista - ja mietitään säilyttämistä ja kokoelmapolitiikkaa joskus myöhemmin!

Motörhead @ Via Funchal
kuva: Focka (CC BY-ND 2.0)

24. huhtikuuta 2013

Kirjan ja ruusun päivän juttuja

Kirjan ja ruusun päivä oli eilen 23.4. Jälleen kerran olen siis vuorokauden verran myöhässä näiden merkkipäivien huomioimisen kanssa, mutta ei kai se haittaa.

Kirjan ja ruusun päivä juontaa juurensa vuoden 1920-luvun Barcelonaan, jossa eräs kirjakauppias ehdotti kirjan päivää juhlistettavaksi Miquel de Cervantesin syntymäpäivänä. Sittemmin päivää on vietetty pääasiassa Cervantesin ja William Shakespearen kuolinpäivänä 23. huhtikuuta, mutta ajankohta vaihtelee eri maissa. Perimmäisenä ajatuksena lienee ollut, että päivän aikana miehet antaisivat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja. Pikaisen googlettelun jälkeen en kuitenkaan saanut selville, miksi. (Ja vaihtokaupan reiluudesta voi tietysti olla montaa mieltä!)

Vuonna 1995 UNESCO julisti Kirjan ja ruusun päivän (World Book Day tai World Book and Copyright Day) kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi. Samalla UNESCO haluaa korostaa kirjojen symboloivan vapautta, yhteenkuuluvuutta ja rauhaa. Juhlapäivällä on ilmeisesti ollut myös vuosittain vaihtuvia teemoja, kuten kirjat ja kääntäminen.

Varsinaisesti halusin kuitenkin kommentoida Kirjan ja ruusun päivään liittyvää YLE:n kulttuuriuutisten juttua Saako kirjan jättää kesken? Siinäpä kysymys, jota olen pohtinut useammankin kerran. Mitä hyötyä on lukea väkisin kirjaa, joka ei varsinaisesti tempaa mukaansa, vaikka se olisi klassikko? Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kirjan saa jättää kesken - ja ainahan siihen voi ja kannattaa palata myöhemmin. Tietysti kirjan voi lukea vapaaehtoisesti "väkisin" vaikkapa oppimistarkoituksessa. 

Tunnustan itse jättäneeni kesken Waltarin Sinuhe egyptiläisen (vaikka muuten Waltarista pidänkin) ja Kiven Seitsemän veljestä. Tolkienin Sormusten herrasta olen tähän mennessä - aloitin noin kymmenen vuotta sitten - lukenut muistaakseni ensimmäisen osan ja Rowlingin Harry Potter -sarjasta raottanut ensimmäisen osan kantta. Näiden sijaan olen lukenut monen monta kiinnostavaa kirjaa, joista osa on toki klassikoita. Viimeaikaisimmat lukukokemukseni löytyvät tuosta blogin oikeasta sivupalkista. Tällä hetkellä mieleenpainuvin on ollut Ilmari Kiannon 1909 ilmestynyt Punainen viiva, jossa kuvataan köyhälistön elämää Suomen ensimmäisten eduskuntavaalien (1907) aikaan.
Download books published over 100 years ago on Kindle, they’re free! - See more at: http://www.unesco.org/new/en/unesco/events/prizes-and-celebrations/celebrations/international-days/world-book-and-copyright-day-2013/#sthash.kLJwAqt0.dpuf
Download books published over 100 years ago on Kindle, they’re free! - See more at: http://www.unesco.org/new/en/unesco/events/prizes-and-celebrations/celebrations/international-days/world-book-and-copyright-day-2013/#sthash.kLJwAqt0.

UNESCO World Book and Copyright Day 2012
UNESCO Book and Copyright Day 2013
Wikipedia: World Book Day
Tänään vietetään Kirjan ja ruusun päivää. YLE 23.4.2013.

21. maaliskuuta 2013

World Poetry Day 21.3.

Viikkoni on kulunut hyvin tekstipainotteisesti: osa-aikaista opiskelua suunnitellessa, blogeja, verkkojulkaisuja ja kirjoja lukiessa sekä muuten vain kirjoitellessa ja kirjoittamista suunnitellessa. Lukulistalla ja sen myötä työpöydän alla/päällä olevien kirjojen määrä sen kun kasvaa.

Eilisellä kirjastoreissulla ajauduin myös sivuraiteille ja sen seurauksena ostin muutamalla eurolla Hannes Sihvon toimittaman teoksen Toisten Suomi. Mitä meistä kerrotaan maailmalla (1995), jossa tarkastellaan Suomi-kuvaa erilaisten kirjallisten lähteiden kautta pitkällä aikavälillä. Tästä kaikesta voisi päätellä, että luen jotenkin erityisen paljon, mutta olen oikeastaan hyvin hidas ja valikoiva lukija. Sen vuoksi kai kirjapinot tapaavatkin kasvaa suuriksi. En ahmi kirjoja, vaan enemmänkin uppoudun, ihmettelen ja luen pätkissä. "Kirjallisen viikkoni" päättävät Kirjamessut, joilla varmaankin käyn pyörähtämässä, vaikken vielä ole tarkemmin selannut messujen sisältöä.

Ja tänään on siis UNESCO:n julistama maailman runouspäivä eli World Poetry Day (Hanna tästä jo kirjoittikin!). Päivän tarkoituksena on edistää runouden lukemista, kirjoittamista, julkaisemista ja opetusta kansainvälisesti. Runous on kirjallisuuden muoto, joka varmasti jakaa ihmisiä. Se tuntuu ehkä vaikeaselkoiselta tai vaikeasti lähestyttävältä: runollinen kieli poikkeaa joskus paljonkin siitä kielestä, jota olemme tottuneet käyttämään ja lukemaan päivittäin.

Runot vaativat tai niiden ajatellaan vaativan tulkintaa; runot voivat olla "työläitä" lukea. Toisaalta tässä piilee myös runojen lukemisen ja kirjoittamisen kiinnostavuus - se antaa luvan luovalle kielenkäytölle ja luovalle ajattelulle. Uskon, että runot kehittävät kielitajua (eri tavalla kuin muu kaunokirjallisuus). Olen huomannut, että hyvät tai jollain tavalla puhuttelevat runot tulevat vastaan sattumalta: kirjaston seinällä, netissä, telkkarissa, jonkin kirjan yhteydessä... Etsimällä niitä ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Pidän erityisesti luontoaiheisista runoista, joten tässäpä päivän kunniaksi sellainen:

Postauksen grafiikat: Antique Images

27. helmikuuta 2013

Haahuilua nettikirjastoissa

Olin kokonaan unohtanut, että kiinnostavaa tietokirjallisuutta voi tosiaan löytää nykyisin myös netistä. Google Booksia tuli käytettyä viimeksi yli vuosi sitten gradukirjoja etsiessä. Kirjat ovat usein vain osittain luettavissa, mutta netissä on kuitenkin helppo päästä kurkkaamaan kirjan sisältöä, jos sen hyödyllisyys omien tarpeiden kannalta mietityttää. Tai jos kirjaa ei ole juuri sillä hetkellä mahdollisuutta saada käsiinsä muulla tavalla (esimerkiksi jos toipuilee toista viikkoa kestäneestä influenssasta kotisohvalla köhien, kuten minä parhaillaan).

Kävinpä siis kurkkaamassa omaa virtuaalikirjastoani ja lisäilin muistiin muutamia uusia teoksiakin. Tässä muutama mainio esimerkki valikoimasta:

 

Luettavaa löytyy myös Project Gutenbergin, Open Libraryn ja Internet Archiven kautta, esimerkiksi tämä kirja, jonka olen aikoinaan tenttinytkin:


Open Libraryn ja Internet Archiven käyttö on kuitenkin mielestäni jotenkin tikkuista ja vaivalloista. Open Librarysta löytyvä vapaa aineisto on aika rajallista ja painottuu todella vanhoihin kirjoihin, minä ainakin olen löytänyt lähinnä 1800-luvun lopun tekstejä. Internet Archivessa puolestaan on niin paljon kaikenlaista, että selailuun kuluu aikaa. Löytyy sieltä kuitenkin esim. Baudelairen runoja ja elokuvia: vaikkapa Chaplinin Vaeltaja (The Vagabond, 1916) ja vanhaa kauhua, kuten Nosferatu (1922).

Kulttuurintutkimuksellisten teosten lisäksi "nettikirjastoista" löytyy kyllä myös muutakin luettavaa. Project Gutenbergin sivuilta löytyy runoja (esim. Walt Whitman ja P. B. Shelley), kansantarinoita eri maailmankolkista ja ihanaa vanhaa kauhukirjallisuutta (mm. Frans Kafkan Metamorphosis, John Polidorin Vampyre, Thomas Preskett Pressin Varney the Vampire, E. A. Poen tekstejä ja Sheridan LeFanun Carmilla).

Nämä ovat siis englanninkielisiä tietopankkeja. Suomalaisia verkkoaineistoja voi löytää ainakin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilta, josta löytyy mm. Kalevala kokonaisuudessaan, linkki Matti Sarmelan Suomen perinneatlakseen digimuodossa sekä runsaasti linkkejä mm. verkkolehtiin, verkkosanakirjoihin ja viitetietokantoihin.

Tietysti on sitten toinen kysymys, kykeneekö ja haluaako lukea tietokoneen ruudulta kovin pitkää tekstiä. Itse en mielelläni vaihda paperia silmiä särkevään ruutuun. Nettikirjastot ja -arkistot ovat kuitenkin näppäriä silloin, kun haluaa tarkistaa nopeasti jotakin (kirjasta jota ei omasta hyllystä löydy), etsiä lainauksia tai viihdyttää itseään satunnaisella runolla tai novellilla.


(kuva täältä)

PS. Jos vanhat tietokonepelit kiinnostavat, löytyy Internet Archivestä myös "softwaren hautausmaa" Software Archive. Onneksi huomasin sen vasta nyt, kun flunssa alkaa olla ohitse enkä ehdi pelata...

24. helmikuuta 2013

"Heavy is best in the world"

Vietin taannoin hauskan (!) 50-minuuttisen black metalin parissa, hyvässä seurassa. Katsoimme nimittäin vihdoin 2011 julkaistun kotimaisen black metal -dokumentin Loputon Gehennan liekki, joka osoittautui trailerinsa veroiseksi viihteeksi. Dokumentti ei varsinaisesti tarjonnut mitään uutta aiheeseen hieman perehtyneelle, mutta kiinnostavinta siinä olivatkin henkilökuvat ja (tahattomat tai tahalliset) vastakkainasettelut, jotka tekivät dokumentista melko monitulkintaisen ja vähän kaoottisen. Keskustelimme dokkarin sisällöstä pitkän tovin seuralaisteni kanssa. Elokuvaillan jälkeen intouduin pitkästä aikaa lueskelemaan netistä mm. aiheeseen liittyviä haastatteluja ja keskusteluja dokkarin herättämistä ajatuksista.  

Black metal tutkimuskohteena 2000-luvulla

Raskaan musiikin genressä yleisesti on ilmestynyt viimeisen kymmenen vuoden sisällä aika paljon viihteellisempää kirjallisuutta (Nikula 2002 , Mudrian & Peel 2006, Moynihan & Søderlind 2008), elämäkertoja (esim. McIver 2011, Iommi 2012) ja heavy metalin historiasta on tehty ja YLE:lläkin nähty tv-dokumentteja. Googlailin, minkä verran nimenomaan black metalista löytyy nykyisin tieteellisempää tekstiä. Ollakseen vain yksi metallimusiikin lukuisista alalajeista on black metal ollut viimeisen 5-10 vuoden aikana yllättävänkin yleinen opinnäytetöiden aihe. (Ks. esim. TaY 2008, TY 2006, Umeå uni. 2012)

Vaikuttaisi siltä, että black metalia tutkivat henkilöt, joilla on harrastuneisuutta raskaamman musiikin parissa. Esimerkiksi uunituoreessa väitöksessään Krigaren och transvestiten. Gestaltningar av mörker och maskuliniteter i finländsk black metal folkloristi Mikael Sarelin kuvaa jotenkin tutuntuntoisesti ja sympaattisesti sitä, mitä oli olla nuori hevari (Sarelin 2012, 1):
Jag minns hur jag och några av pojkarna i min klass på teckningstimmen i lågstadiet med färgkritor skrev orden ”Heavy is best in the World” på våra tecknepapper, då vi egentligen borde ha ritat en sommarlovsbild. Vårt upptåg belönades med kvarsittning. Heavy metal var vår egen grej, inte lärarnas, inte föräldrarnas.  
En ole tutustunut kovin tarkasti aiheesta tehtyihin tutkimuksiin tai opinnäytteisiin, mutta erityisesti Sarelinin väitös vaikuttaa nopean selailun perusteella kiinnostavalta juuri lähestymistapansa vuoksi; sen sijaan, että siinä tarkasteltaisiin black metalia ongelmana tai yhteiskunnallisen pahoinvoinnin lieveilmiönä, tutkimuksessa lähestytään black metalia sukupuoleen liittyvien merkityksenantojen kautta. Lisäksi väitöskirjassa käsitellään kulttuurintutkimuksellisesti kiinnostavaa ja ajankohtaista aihetta eli internetlähteiden problematiikkaa (Sarelin 2012, 59-63). 

"Nuorison alakulttuuri, jossa paha voittaa"

Black metalia on käsitelty jonkin verran myös satanismiin kohdistuvassa (akateemisessa ja ei-akateemisessa) tutkimuksessa, jota on tehty käsitykseni mukaan melko lailla ulkoryhmäläisen silmin, teologisessa tai uskontotieteellisessä viitekehyksessä (esim. Hermonen 2006). 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa black metalia käsiteltiin usein kristillisessä ns. valistuskirjallisuudessa, "nuorisosatanismin" yhteydessä. MOT:n tekemä "jossain määrin" värittynyt tv-dokumentti Saatanalliset sävelet (2001) on kenties jo legenda sarallaan. Toisaalta metallimusiikin vaarallisuutta nuorisolle on käsitelty viime vuosinakin mediassa. Black metalia ja siihen liittyviä ideologisia painotuksia on siis tarkasteltu usein nuorisokulttuurin ilmiönä - ja musiikkityylin seuraajissa toki nuorisoa paljon onkin. Kuitenkin nykypäivänä, kuten Loputon Gehennan liekki -dokumentistakin käy ilmi, pääosa black metal -musiikin tekijöistä ja alan vaikuttajista on 30-40-vuotiaita miehiä.

Uusia ulottuvuuksia tutkimukseen

Black metalista löytyy sekä sisällöllisiä, ideologiaan liittyviä että ulkoisia, visuaalisuuteen liittyviä tulkinnallisia polkuja. Nuorisosatanismin tutkimuksen sijaan (tai ohella) aihe tarjoaa mitä erilaisempia tutkimuksellisia ulottuvuuksia, joihin viime vuosina onkin näemmä tartuttu. Aihetta voidaan tarkastella kielitieteen sekä musiikin- ja sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Tarkastelukohteina voivat olla esim. symbolit ja merkitykset, visuaalisuus, maskuliinisuus, ideologia tai vaikkapa musiikin sanoitukset tai rakenne. Itse esimerkiksi opiskeluaikanani kirjoittamassani lyhyessä tutkielmassa pohdiskelin black metalin heteronormatiivisuutta ja maskuliinisuuskäsitystä internet-uutisten (ks. esim. tämä) kommenttien pohjalta. 


Huom. Sisällytän viittaukset tutkimuskirjallisuuteen ja nettilähteisiin suurimmaksi osaksi blogitekstin sisään (kirjoittajia nimeämättä, pahoittelut!), jottei postauksen lähdeluettelo paisuisi aivan järjettömän mittaiseksi.


Viitteet

Hermonen, Merja 2006: Pimeä hehku: satanismi ja saatananpalvonta 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja nro 64. Helsinki: Loki-kirjat.

Iommi, Tony 2012: Iron man. Muistelmat. Helsinki: Like.

McIver, Joel 2011: To Live Is To Die. Metallican Cliff Burtonin tarina. Helsinki: Like.

Moynihan, Michael & Didrik Søderlind 2008: Kaaoksen ruhtinaat: mustan metallin messu (alkup. Lords of Chaos: the bloody rise of the satanic metal underground, 1998). Helsinki: Johnny Kniga.

Mudrian, Albert & John Peel 2006: Choosing Death. Deathmetallin ja grindcoren hämmentävä historia. Helsinki: Like.

Nikula, Jone 2002: Rauta-aika. Suomimetallin historia 1988-2002. Helsinki: Like.

Sarelin, Mikael 2012: Krigaren och transvestiten. Gestaltningar av mörker och maskuliniteter i finländsk black metal. Åbo Akademi.


Lisämateriaalia kiinnostuneille

Videoita:
  • Listan dokumenteista linkkeineen löydät esim. täältä.

Valokuvataidetta:

Tulevia keikkoja:
Primordial, Absu, Behexen @ Nosturi, 9.3.2013
Taake, Helheim, Black Crucifixation @ Nosturi, 26.4.2013
Carpathian Forest @ Nosturi, 27.4.2013 


6. helmikuuta 2013

Runebergin päivä (oli eilen)

Eilen vietettiin kansallisrunoilija J. L. Runebergin päivää. Muistin, että kirjahyllymme perukoilta löytyy Runebergin runoelma Hirvenhiihtäjät (1832), kaunis pieni vihkonen, jota en ole muistaakseni avannut vielä kertaakaan. Hirvenhiihtäjät kuuluu Runebergin suomalaiseen sarjaan, jonka muita osia ovat Hanna ja Jouluilta

Selailin vihkosta läpi siinä toivossa, että voisin jakaa blogissa jonkin korkealentoisen katkelman hirvenajosta, mutta "harmikseni" runoelma kuvaa hirvenhiihtämisen sijaan enemmänkin kansanelämää ja ihmisiä. Sieltä löytyy Ontrei ruskeaparta, mielevä Pekka, Pyysalo harmaapää, rujo ja rampa Rebekka jne. sekä kosiomatkan kuvailua: "vaan Hennaa muistaen Matti tarttui ohjakseen eik' ennen päästänyt irti, kuin isävanhukselt' aviokseen neitoa pyysi". Tylsää, missä ne suuret hirvet ja jännittävät jahtikuvaukset ovat?! No, ehkä tämä ei ollut paras runoelma eeppisten luontokuvausten ystävän kannalta, mutta paitsi että vihdoin tutustuin Hirvenhiihtäjiin, löysin myös kuitenkin jotain:

Kun pihamaalle he pääsi ja huomasi, kuink' oli taivas / sees sekä tähtiä täys', lumi hohtava askelen alla / narskui, pakkassää pamautteli nurkkia, sukset / kumpikin alleen kun sujuvaiset sai, sydämessään / Pietari riemastui, jopa haastoi näin sekä lausui: / "Riksien arvoinen, veli veikkonen, aamu on moinen. / Enpä mä uskonut ois itätuulen kostean voivan kääntyä äkkiä näin, se kun eilen toi sulasuojan. / Helppoa pyynti nyt on, kuin luistimet iljamajäällä / sukset liukuelee, vaan hankipa hirviä estää. / Tehdään joutua siis! Tie suorin on alhoja pitkin.

Talvinen aamu jo nous, itä kuulastui, jopa saareen / ehtivät ampujat innokkaat, lumen ylle mi vihrein / korkeni kuusistoin, oli hirvien tyyssija oiva. / Hiihtelijää heti kuus asetettiin siin' ajotoimeen, / taas kukin ampuja katsottuun kävi väijymäpaikkaan. / Huikea huutelu koht' ajon alkoi. Lenteli säikkyin / puista jo teeret, pyyt, joku koppelokin kohusiivin. / Kuului luihke ja pauke, ja täynn' oli pauhua tienoo.
J. L. Runeberg: Hirvenhiihtäjät (Elgskyttarne, 1832). Suom. O. Manninen. Pieni valiosarja XI, WSOY 1957, s. 14-15 ja 28-29.

 Ja aasinsiltana Runebergistä: muistuttaisin jyväskyläläisiä, että Vanhan Kirjan Talvi -tapahtuma on jälleen kaupunginkirjastolla nyt pe-la 8.-9. helmikuuta. Sinne siis tekemään löytöjä! Tai muuten vain ihastelemaan kirjoja ja kasvattamaan sitä ikuista 'pitäisi ostaa' -kirjalistaa...

7. tammikuuta 2013

Kirjahaaste vuodelle 2013

Löysin blogista toiseen klikkailtuani kiinnostavan haasteen tulevalle vuodelle: Kansankynttiläin kokoontumisajot, blogissa nimeltä Mitenköhän tässä kaikessa käy. Hupaisan nimen takana piilee tarkemmin ottaen pyrkimys lisätä eri alojen tietokirjallisuuden lukemista - asia, jossa minulla olisikin hieman tekemistä. Tietokirjallisuutta on siis tarkoitus lukea 30.11.2013 mennessä mahdollisimman monesta eri kategoriasta.

Usein kirjastosta tulee lainattua erilaisia aiheita koskevia teoksia, jotka sitten jäävät muutamaksi kuukaudeksi yöpöydälle tai joista tulee luettua takakansi ja johdanto. Myös kirjastojen poistomyynneistä on tullut haalittua kaikenlaista. Tietokirjallisuus vaatii aivan eri tavalla aikaa ja keskittymistä; sisällön sulattaminen vaatii suurempaa vireystilaa kuin romaani, jota tulee lueskeltua puoliunessa ennen nukkumaanmenoa.

Täytyy siis aloittaa oman kirjallisuuslistan kokoaminen! Uskoakseni listalle päätyy sosiologian, maantieteen, historian ja uskontotieteen alan teoksia, kenties muutama elämäkerta- tai muistelmateos. Olisi tietysti hyvä vaeltaa kauemmaskin oman alan parista, joten katsotaan, josko psykologian ja filosofian hyllyltä löytyisi jotain kiinnostavaa. Vaatimattomana tavoitteena olisi kuitenkin lukea vähintään kolme tietokirjaa kulttuurintutkimuksen ulkopuolelta, lähdetään nyt vaikka siitä.