Haahuilua nettikirjastoissa

Olin kokonaan unohtanut, että kiinnostavaa tietokirjallisuutta voi tosiaan löytää nykyisin myös netistä. Google Booksia tuli käytettyä viimeksi yli vuosi sitten gradukirjoja etsiessä. Kirjat ovat usein vain osittain luettavissa, mutta netissä on kuitenkin helppo päästä kurkkaamaan kirjan sisältöä, jos sen hyödyllisyys omien tarpeiden kannalta mietityttää. Tai jos kirjaa ei ole juuri sillä hetkellä mahdollisuutta saada käsiinsä muulla tavalla (esimerkiksi jos toipuilee toista viikkoa kestäneestä influenssasta kotisohvalla köhien, kuten minä parhaillaan).

Kävinpä siis kurkkaamassa omaa virtuaalikirjastoani ja lisäilin muistiin muutamia uusia teoksiakin. Tässä muutama mainio esimerkki valikoimasta:

• Chris Barker (2012): Cultural Studies. Theory and Practice

• John Storey (2006): Cultural Theory and Popular Culture: An Introduction

• Richard Johnson et. al. (2004): The Practice of Cultural Studies

• James Clifford & George Marcus (eds.) 1986: Writing Culture. The Poetics and Politics of Ethnography

 

Luettavaa löytyy myös Project Gutenbergin, Open Libraryn ja Internet Archiven kautta, esimerkiksi tämä kirja, jonka olen aikoinaan tenttinytkin:

• E. E. Evans-Pritchard (1940): The Nuer: a description of the modes of livelihood and political institutions of a Nilotic people

Open Libraryn ja Internet Archiven käyttö on kuitenkin mielestäni jotenkin tikkuista ja vaivalloista. Open Librarysta löytyvä vapaa aineisto on aika rajallista ja painottuu todella vanhoihin kirjoihin, minä ainakin olen löytänyt lähinnä 1800-luvun lopun tekstejä. Internet Archivessa puolestaan on niin paljon kaikenlaista, että selailuun kuluu aikaa. Löytyy sieltä kuitenkin esim. Baudelairen runoja ja elokuvia: vaikkapa Chaplinin Vaeltaja (The Vagabond, 1916) ja vanhaa kauhua, kuten Nosferatu (1922).

Kulttuurintutkimuksellisten teosten lisäksi "nettikirjastoista" löytyy kyllä myös muutakin luettavaa. Project Gutenbergin sivuilta löytyy runoja (esim. Walt Whitman ja P. B. Shelley), kansantarinoita eri maailmankolkista ja ihanaa vanhaa kauhukirjallisuutta (mm. Frans Kafkan Metamorphosis, John Polidorin Vampyre, Thomas Preskett Pressin Varney the Vampire, E. A. Poen tekstejä ja Sheridan LeFanun Carmilla).

Nämä ovat siis englanninkielisiä tietopankkeja. Suomalaisia verkkoaineistoja voi löytää ainakin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilta, josta löytyy mm. Kalevala kokonaisuudessaan, linkki Matti Sarmelan Suomen perinneatlakseen digimuodossa sekä runsaasti linkkejä mm. verkkolehtiin, verkkosanakirjoihin ja viitetietokantoihin.

Tietysti on sitten toinen kysymys, kykeneekö ja haluaako lukea tietokoneen ruudulta kovin pitkää tekstiä. Itse en mielelläni vaihda paperia silmiä särkevään ruutuun. Nettikirjastot ja -arkistot ovat kuitenkin näppäriä silloin, kun haluaa tarkistaa nopeasti jotakin (kirjasta jota ei omasta hyllystä löydy), etsiä lainauksia tai viihdyttää itseään satunnaisella runolla tai novellilla.

(kuva täältä)

PS. Jos vanhat tietokonepelit kiinnostavat, löytyy Internet Archivestä myös "softwaren hautausmaa" Software Archive. Onneksi huomasin sen vasta nyt, kun flunssa alkaa olla ohitse enkä ehdi pelata...

"Heavy is best in the world"

Vietin taannoin hauskan (!) 50-minuuttisen black metalin parissa, hyvässä seurassa. Katsoimme nimittäin vihdoin 2011 julkaistun kotimaisen black metal -dokumentin Loputon Gehennan liekki, joka osoittautui trailerinsa veroiseksi viihteeksi. Dokumentti ei varsinaisesti tarjonnut mitään uutta aiheeseen hieman perehtyneelle, mutta kiinnostavinta siinä olivatkin henkilökuvat ja (tahattomat tai tahalliset) vastakkainasettelut, jotka tekivät dokumentista melko monitulkintaisen ja vähän kaoottisen. Keskustelimme dokkarin sisällöstä pitkän tovin seuralaisteni kanssa. Elokuvaillan jälkeen intouduin pitkästä aikaa lueskelemaan netistä mm. aiheeseen liittyviä haastatteluja ja keskusteluja dokkarin herättämistä ajatuksista.  

Black metal tutkimuskohteena 2000-luvulla

Raskaan musiikin genressä yleisesti on ilmestynyt viimeisen kymmenen vuoden sisällä aika paljon viihteellisempää kirjallisuutta (Nikula 2002 , Mudrian & Peel 2006, Moynihan & Søderlind 2008), elämäkertoja (esim. McIver 2011, Iommi 2012) ja heavy metalin historiasta on tehty ja YLE:lläkin nähty tv-dokumentteja. Googlailin, minkä verran nimenomaan black metalista löytyy nykyisin tieteellisempää tekstiä. Ollakseen vain yksi metallimusiikin lukuisista alalajeista on black metal ollut viimeisen 5-10 vuoden aikana yllättävänkin yleinen opinnäytetöiden aihe. (Ks. esim. TaY 2008, TY 2006, Umeå uni. 2012)

Vaikuttaisi siltä, että black metalia tutkivat henkilöt, joilla on harrastuneisuutta raskaamman musiikin parissa. Esimerkiksi uunituoreessa väitöksessään Krigaren och transvestiten. Gestaltningar av mörker och maskuliniteter i finländsk black metal folkloristi Mikael Sarelin kuvaa jotenkin tutuntuntoisesti ja sympaattisesti sitä, mitä oli olla nuori hevari (Sarelin 2012, 1):

Jag minns hur jag och några av pojkarna i min klass på teckningstimmen i lågstadiet med färgkritor skrev orden ”Heavy is best in the World” på våra tecknepapper, då vi egentligen borde ha ritat en sommarlovsbild. Vårt upptåg belönades med kvarsittning. Heavy metal var vår egen grej, inte lärarnas, inte föräldrarnas.  

En ole tutustunut kovin tarkasti aiheesta tehtyihin tutkimuksiin tai opinnäytteisiin, mutta erityisesti Sarelinin väitös vaikuttaa nopean selailun perusteella kiinnostavalta juuri lähestymistapansa vuoksi; sen sijaan, että siinä tarkasteltaisiin black metalia ongelmana tai yhteiskunnallisen pahoinvoinnin lieveilmiönä, tutkimuksessa lähestytään black metalia sukupuoleen liittyvien merkityksenantojen kautta. Lisäksi väitöskirjassa käsitellään kulttuurintutkimuksellisesti kiinnostavaa ja ajankohtaista aihetta eli internetlähteiden problematiikkaa (Sarelin 2012, 59-63). 

"Nuorison alakulttuuri, jossa paha voittaa"

Black metalia on käsitelty jonkin verran myös satanismiin kohdistuvassa (akateemisessa ja ei-akateemisessa) tutkimuksessa, jota on tehty käsitykseni mukaan melko lailla ulkoryhmäläisen silmin, teologisessa tai uskontotieteellisessä viitekehyksessä (esim. Hermonen 2006). 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa black metalia käsiteltiin usein kristillisessä ns. valistuskirjallisuudessa, "nuorisosatanismin" yhteydessä. MOT:n tekemä "jossain määrin" värittynyt tv-dokumentti Saatanalliset sävelet (2001) on kenties jo legenda sarallaan. Toisaalta metallimusiikin vaarallisuutta nuorisolle on käsitelty viime vuosinakin mediassa. Black metalia ja siihen liittyviä ideologisia painotuksia on siis tarkasteltu usein nuorisokulttuurin ilmiönä - ja musiikkityylin seuraajissa toki nuorisoa paljon onkin. Kuitenkin nykypäivänä, kuten Loputon Gehennan liekki -dokumentistakin käy ilmi, pääosa black metal -musiikin tekijöistä ja alan vaikuttajista on 30-40-vuotiaita miehiä.

Uusia ulottuvuuksia tutkimukseen

Black metalista löytyy sekä sisällöllisiä, ideologiaan liittyviä että ulkoisia, visuaalisuuteen liittyviä tulkinnallisia polkuja. Nuorisosatanismin tutkimuksen sijaan (tai ohella) aihe tarjoaa mitä erilaisempia tutkimuksellisia ulottuvuuksia, joihin viime vuosina onkin näemmä tartuttu. Aihetta voidaan tarkastella kielitieteen sekä musiikin- ja sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Tarkastelukohteina voivat olla esim. symbolit ja merkitykset, visuaalisuus, maskuliinisuus, ideologia tai vaikkapa musiikin sanoitukset tai rakenne. Itse esimerkiksi opiskeluaikanani kirjoittamassani lyhyessä tutkielmassa pohdiskelin black metalin heteronormatiivisuutta ja maskuliinisuuskäsitystä internet-uutisten (ks. esim. tämä) kommenttien pohjalta. 


Huom. Sisällytän viittaukset tutkimuskirjallisuuteen ja nettilähteisiin suurimmaksi osaksi blogitekstin sisään (kirjoittajia nimeämättä, pahoittelut!), jottei postauksen lähdeluettelo paisuisi aivan järjettömän mittaiseksi.


Viitteet

Hermonen, Merja 2006: Pimeä hehku: satanismi ja saatananpalvonta 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja nro 64. Helsinki: Loki-kirjat.

Iommi, Tony 2012: Iron man. Muistelmat. Helsinki: Like.

McIver, Joel 2011: To Live Is To Die. Metallican Cliff Burtonin tarina. Helsinki: Like.

Moynihan, Michael & Didrik Søderlind 2008: Kaaoksen ruhtinaat: mustan metallin messu (alkup. Lords of Chaos: the bloody rise of the satanic metal underground, 1998). Helsinki: Johnny Kniga.

Mudrian, Albert & John Peel 2006: Choosing Death. Deathmetallin ja grindcoren hämmentävä historia. Helsinki: Like.

Nikula, Jone 2002: Rauta-aika. Suomimetallin historia 1988-2002. Helsinki: Like.

Sarelin, Mikael 2012: Krigaren och transvestiten. Gestaltningar av mörker och maskuliniteter i finländsk black metal. Åbo Akademi.


Lisämateriaalia kiinnostuneille

Videoita:

• NRK1: Black metal documentary, 2003 (osa 1, osa 2, osa 3)

• True Norwegian Black Metal, VBS/Vice 2007

• Until The Light Takes Us, Aaron Aites & Audrey Ewell, 2008

• Listan dokumenteista linkkeineen löydät esim. täältä.

Valokuvataidetta:

• Peter Beste: Black metal series

Tulevia keikkoja:
Primordial, Absu, Behexen @ Nosturi, 9.3.2013
Taake, Helheim, Black Crucifixation @ Nosturi, 26.4.2013
Carpathian Forest @ Nosturi, 27.4.2013 

Runebergin päivä (oli eilen)

Eilen vietettiin kansallisrunoilija J. L. Runebergin päivää. Muistin, että kirjahyllymme perukoilta löytyy Runebergin runoelma Hirvenhiihtäjät (1832), kaunis pieni vihkonen, jota en ole muistaakseni avannut vielä kertaakaan. Hirvenhiihtäjät kuuluu Runebergin suomalaiseen sarjaan, jonka muita osia ovat Hanna ja Jouluilta. 

Selailin vihkosta läpi siinä toivossa, että voisin jakaa blogissa jonkin korkealentoisen katkelman hirvenajosta, mutta "harmikseni" runoelma kuvaa hirvenhiihtämisen sijaan enemmänkin kansanelämää ja ihmisiä. Sieltä löytyy Ontrei ruskeaparta, mielevä Pekka, Pyysalo harmaapää, rujo ja rampa Rebekka jne. sekä kosiomatkan kuvailua: "vaan Hennaa muistaen Matti tarttui ohjakseen eik' ennen päästänyt irti, kuin isävanhukselt' aviokseen neitoa pyysi". Tylsää, missä ne suuret hirvet ja jännittävät jahtikuvaukset ovat?! No, ehkä tämä ei ollut paras runoelma eeppisten luontokuvausten ystävän kannalta, mutta paitsi että vihdoin tutustuin Hirvenhiihtäjiin, löysin myös kuitenkin jotain:

Kun pihamaalle he pääsi ja huomasi, kuink' oli taivas / sees sekä tähtiä täys', lumi hohtava askelen alla / narskui, pakkassää pamautteli nurkkia, sukset / kumpikin alleen kun sujuvaiset sai, sydämessään / Pietari riemastui, jopa haastoi näin sekä lausui: / "Riksien arvoinen, veli veikkonen, aamu on moinen. / Enpä mä uskonut ois itätuulen kostean voivan kääntyä äkkiä näin, se kun eilen toi sulasuojan. / Helppoa pyynti nyt on, kuin luistimet iljamajäällä / sukset liukuelee, vaan hankipa hirviä estää. / Tehdään joutua siis! Tie suorin on alhoja pitkin.

Talvinen aamu jo nous, itä kuulastui, jopa saareen / ehtivät ampujat innokkaat, lumen ylle mi vihrein / korkeni kuusistoin, oli hirvien tyyssija oiva. / Hiihtelijää heti kuus asetettiin siin' ajotoimeen, / taas kukin ampuja katsottuun kävi väijymäpaikkaan. / Huikea huutelu koht' ajon alkoi. Lenteli säikkyin / puista jo teeret, pyyt, joku koppelokin kohusiivin. / Kuului luihke ja pauke, ja täynn' oli pauhua tienoo.

J. L. Runeberg: Hirvenhiihtäjät (Elgskyttarne, 1832). Suom. O. Manninen. Pieni valiosarja XI, WSOY 1957, s. 14-15 ja 28-29.

 Ja aasinsiltana Runebergistä: muistuttaisin jyväskyläläisiä, että Vanhan Kirjan Talvi -tapahtuma on jälleen kaupunginkirjastolla nyt pe-la 8.-9. helmikuuta. Sinne siis tekemään löytöjä! Tai muuten vain ihastelemaan kirjoja ja kasvattamaan sitä ikuista 'pitäisi ostaa' -kirjalistaa...