Lumemenneisyys - museot virtuaalimaailmassa 18.-19.4.2013

Kevään kohokohtiin kuului jälleen Diaario ry:n museologiaseminaari, jossa oli tänä vuonna erityisen kiinnostava teema: museot ja virtuaalimaailma. Seminaarin aikana tuotiin esiin tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita, joista on selkeästi tarvetta jakaa kokemuksia ja ajatuksia - paitsi museoammattilaisten myös heidän ja alan ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden kesken. Seminaaripäivien jälkeen oli - positiivisella tavalla - kuiviin imetty olo, sillä kuuntelin luentoja intensiivisesti, kynä sauhuten, ja tauoilla vaihdoin "museaalisia ajatuksia" museologikavereiden kanssa. Tuntui, että pääsin syvemmin kiinni siihen, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia "virtuaalimaailma", tai digitalisoituva/-tava kulttuuriperintö, museoille tarjoaa. (Kirjoitin melkein tulevaisuuden haasteita, mutta kyse ei suinkaan ole tulevista, vaan käynnissä olevista prosesseista.)

Seminaarin kahdeksi laajaksi pääteemaksi voisi nostaa digitaalisen kulttuuriperinnön kysymykset ja museopedagogiikan virtuaalimaailman näkökulmasta. Otan näistä nyt esiin muutaman aihepiirin, jotka jäivät erityisesti mieleeni.

Seminaarissa pohdittiin digitaaliseen kulttuuriperintöön ja digiajan kulttuuriin liittyviä käsitteitä ja käsitemäärittelyjä. Ensinnäkin FT, kulttuuriteknologi Ari Häyrinen nosti esiin sosiaalisen median käsitteen ongelmallisuuden. Social media -termille on ehdotettu vaihtoehtona käsitettä participatory internet, mikä soveltunee joillekin verkkoympäristöille paremmin, korostaen käyttäjien yhteisesti tuottamaa sisältöä. Toinen Häyrisen mainitsema "ongelmakäsite" on open data, jota on kritisoitu siitä, että se viittaa täyteen rajoituksettomuuteen. Avointa dataa pohdittiin myös perjantain paneelikeskustelussa: mitä museon omistamaa aineistoa voisi jakaa vapaasti ja mikä aineisto tulisi puolestaan rajoittaa ns. kaupalliseksi aineistoksi? Miksi ajatellaan, että open data tarkoittaisi esimerkiksi kaiken aineiston jakamista täysin vapaasti - olisiko muita ratkaisuja?

Puheenvuoroissa ja kommenteissa pohdittiin yleisemminkin virallista digitaalista kulttuuriperintöä ja vapaata internetiä: miten kontrolloimatonta, vapaata internetiä voisi hyödyntää - tai voiko sitä hyödyntää - asiantuntijatiedon tuottamisessa (museotyössä)? Voitaisiinko museoissa hyödyntää laajemminkin joukkoistamista? Esimerkkinä joukkoistamisesta annettiin Kiasman Wikimaraton: "Kiasman 1.–2.2.2013 Wikimaraton-tapahtuman tavoitteena on kartuttaa Wikipedian artikkeleita liittyen erityisesti Kiasman kokoelmataiteilijoihin, -näyttelyihin ja -teoksiin sekä Kiasma-teatteriin ja Kiasman arkkitehtuuriin."

Museopedagogiikkaan liittyvissä puheenvuoroissa korostettiin elämyksellisyyden ja omakohtaisten kokemusten tärkeyttä sekä aikuisten että lasten museokäyntien syventäjinä: esimerkiksi Keski-Suomen Ilmailumuseon Messerschmitt Bf 109 -lentosimulaattori avaa aivan uuden ulottuvuuden sota-aikaan tai muuten ilmailuharrastukseen. Museokäynnin herättämien kokemusten ja ajatusten jakaminen toisten kanssa - verkossa kommentoimalla tai näyttelyn yhteyteen liitettyjen tekstien kautta - tekevät käynnistä myös aivan eri tavalla merkityksellisen, kuten Aalto-yliopiston tutkija Mariana Salgado puheenvuorossaan osoitti (esim. Esineiden salatut elämät -näyttely, Designmuseo 2008). Museonjohtaja Kalle Kallio puolestaan tarkasteli museo-opetusta verkkonäyttelyiden näkökulmasta ja alleviivasi puheessaan museokokoelmien ja -esineiden asemaa verkkonäyttelyn pohjana: esineet eivät saisi olla vain irrallista kuvitusmateriaalia. Verkkonäyttelyiden toteutuksessa voisi myös ottaa nykyistä paremmin huomioon peruskoulun ja lukion (historian)opetuksen tarpeet.

Päivien koko sisältöä olisi mahdoton supistaa tähän blogipostaukseen, mutta tässä vielä muutama seminaarin puheenvuoroista mieleen jäänyt asia:

• Kuva-aineisto linkittyy ja leviää nykyisin itsestään internetissä hakukoneiden ja sosiaalisen median ansiosta: lisääkö linkittyvyys siis säilyvyyttä? Voisiko tätä mekanismia hyödyntää museoissa?
• Virtuaalipalvelut, kuten nettitietokannat ja verkkonäyttelyt, täydentävät fyysistä museotilaa. Vaikka aineiston digitaalinen saatavuus koetaan tärkeäksi, on ihmisellä kuitenkin primitiivinen tarve päästä koskemaan esineitä. Verkkomateriaali ei tyydytä tarvettamme sanoa "olen käynyt tuolla" (vrt. esim. Mona Lisa Louvressa).
• "Teknologian on oltava väline, jonka avulla kokoelma ja käyttäjät voivat kohdata", MA Magdalena Laine-Zamojska.

Kuva: My Daquerrotype Boyfriend (tumblr)

Esimerkki vapaasti verkossa leviävästä kuvamateriaalista, joka on livahtanut "virallisen kulttuuriperinnön kontrollin" ulottumattomiin: My Daquerrotype Boyfriend -blogi (Tumblr). Kuvatekstin mukaan kuvassa on Mark Twain 15-vuotiaana kirjapainotyöntekijänä Missourissa vuonna 1850.