Eilisellä kirjastoreissulla ajauduin myös sivuraiteille ja sen seurauksena ostin muutamalla eurolla Hannes Sihvon toimittaman teoksen Toisten Suomi. Mitä meistä kerrotaan maailmalla (1995), jossa tarkastellaan Suomi-kuvaa erilaisten kirjallisten lähteiden kautta pitkällä aikavälillä. Tästä kaikesta voisi päätellä, että luen jotenkin erityisen paljon, mutta olen oikeastaan hyvin hidas ja valikoiva lukija. Sen vuoksi kai kirjapinot tapaavatkin kasvaa suuriksi. En ahmi kirjoja, vaan enemmänkin uppoudun, ihmettelen ja luen pätkissä. "Kirjallisen viikkoni" päättävät Kirjamessut, joilla varmaankin käyn pyörähtämässä, vaikken vielä ole tarkemmin selannut messujen sisältöä.
Ja tänään on siis UNESCO:n julistama maailman runouspäivä eli World Poetry Day (Hanna tästä jo kirjoittikin!). Päivän tarkoituksena on edistää runouden lukemista, kirjoittamista, julkaisemista ja opetusta kansainvälisesti. Runous on kirjallisuuden muoto, joka varmasti jakaa ihmisiä. Se tuntuu ehkä vaikeaselkoiselta tai vaikeasti lähestyttävältä: runollinen kieli poikkeaa joskus paljonkin siitä kielestä, jota olemme tottuneet käyttämään ja lukemaan päivittäin.
Runot vaativat tai niiden ajatellaan vaativan tulkintaa; runot voivat olla "työläitä" lukea. Toisaalta tässä piilee myös runojen lukemisen ja kirjoittamisen kiinnostavuus - se antaa luvan luovalle kielenkäytölle ja luovalle ajattelulle. Uskon, että runot kehittävät kielitajua (eri tavalla kuin muu kaunokirjallisuus). Olen huomannut, että hyvät tai jollain tavalla puhuttelevat runot tulevat vastaan sattumalta: kirjaston seinällä, netissä, telkkarissa, jonkin kirjan yhteydessä... Etsimällä niitä ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Pidän erityisesti luontoaiheisista runoista, joten tässäpä päivän kunniaksi sellainen:
