Minulle on jäänyt mieleen eräskin lukion aikainen filosofian tunti, jossa pohdittiin muistaakseni etiikkaa ja maailmankuvaa antiikin filosofian käsitteiden kautta: oletko elämänasenteeltasi onnellisuuden (eudaimonisti) tai nautinnon (hedonisti) tavoittelija vai velvollisuuseetikko. Suurin osa luokasta koki itsensä eudaimonisteiksi, muutama tunnustautui hedonistiksi, mutta muistaakseni itse vastasin olevani "tällä hetkellä velvollisuuseetikko". Sellaista lukiolaisen elämä kenties sillä hetkellä olikin: elämä rytmittyi koeviikkojen mukaan, yo-kokeet olivat koko ajan tähtäimessä ja mielen päällä ja elämä sen vuoksi aika suorituskeskeistä. Suorituskeskeinen elämänvaihe vaikutti myös vapaa-aikaan ja erityisesti taiteelliset harrastukset tuntuivat näivettyvän hiljalleen - yliopistossa olessa niitä tuskin enää olikaan.
Nyt pohtiessani tätä filosofian tunnin kysymystä uudelleen voin onneksi jo sanoa siirtyneeni toteuttamaan velvollisuuksien sijaan eudaimonistin näkemyksiä: pyrin pitkällä tähtäimellä tulemaan onnelliseksi, en tavoittele hedonistin tapaan nopeita tuloksia ja hetken huumaa, vaan työskentelen oman kehitykseni ja tyytyväisyyteni eteen, pyrkien ottamaan huomioon muiden ihmisten toiveet. En myöskään elä velvollisuuseetikon lailla toisten - ihmisten, valtion, uskonnon jne. - kohtuuttomien toiveiden mukaan oman onneni kustannuksella. Kenties elämänasenteen muutokseen vaikuttaa se, että tutkinnot on nyt (ainakin hetkeksi) suoritettu eikä samaa suoritusmentaliteettia kannata siirtää nykyiseen elämään. Suorittamisesta ehtii nauttia myöhemminkin työelämässä tai mahdollisten jatko-opintojen muodossa. Toisaalta
suorittajuus on elämäntilanteesta riippumaton luonteenpiirre, josta tuskin kokonaan pääsee eroon;
se on ikuista kiirettä seuraavaan pisteeseen ja pakonomaista tarvetta
kehittyä jatkuvasti. Jaottelu eudaimonisteihin, hedonisteihin ja velvollisuuseetikoihin on tietysti keinotekoinen, ja toisaalta: tavoitteleehan "hedonistikin" onnellisuutta, omalla tavallaan.
Opintojen jälkeinen elämä olisi hyvä pyhittää edes hetkeksi aikaa omilta tuntuvien asioiden löytämiseen, maailmaan tutustumiseen, hyville kirjoille ja kiireettömille keskusteluille ennen seuraavaa etappia. Kiireettä. Olisi hyvä muistaa, että ne "ylimääräiset" ja joskus päämäärättömiltä tuntuvat asiat elämässä - kuten ikuisuuden kestävät käsityöprojektit tai sunnuntaikävelyt - voivat olla jaksamisen ja kehityksen kannalta kaikkein tärkeimpiä. Tämän ajatuksen kunniaksi aion tänään neuloa oikein h i t a a s t i monta viikkoa kesken olleiden lapasten viimeisen silauksen, eli oikean käden peukalon, paikoilleen... tai ehkä en teekään niitä valmiiksi vaan aloitan villasukat :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti