Ja mitä niihin museon taustalla vaikuttaviin prosesseihin tulee, kulttuuriperintö tuntuu aina vain kiinnostavammalta aihealueelta - vaikka en koskaan päätyisi varsinaiseksi kokoelmatyön asiantuntijaksi, olen valtavan kiinnostunut museosta erityisesti muistiorganisaationa ja menneisyyden säilyttäjänä. Myös itseäni erityisesti kiinnostavaa kerrontaa ja kertomuksia esiintyy museoissa monessa muodossa, esimerkiksi museokäyntien yhteydessä: näyttelyt, opastukset ja museoesineet muistuttavat ihmisiä asioista ja kannustavat keskustelemaan. Hyvä näyttelykin voi (ja sen tulisikin?) olla kertomus itsessään. Museoissa työskentelee eri taustaisia ihmisiä, minkä olen kokenut rikkautena ja ehkäpä jopa elinehtona tietyntyyppisille museoille: perinnetieteilijät, (taide)historioitsijat ja konservaattorit eivät välttämättä omista esimerkiksi graafikon taitoja. Viime viikkoina olen pohdiskellut kahta museokenttää koskevaa kysymystä: ensinnäkin museoiden rooleja ja roolien moninaisuutta ja toisekseen tutkimuksen roolia museoissa.
Museoilla - ainakin niillä isommilla - on usein kaksi haastavaa roolia: viranomais- tai asiantuntijarooli substanssiosaamisen kautta sekä rooli kulttuurin ja hyvinvoinnin edistäjänä yleisötyönsä kautta. Museoiden yhteiskunnallinen tehtävä voidaan jakaa neljään sektoriin: tallennustyöhön, tieteelliseen työhön, opetus- ja palvelutoimintaan sekä elämysten tuotantoon (ks. Heinonen & Lahti 1988, 315). Vastaavasti museoiden kohderyhmätkin ovat yleisesti ottaen melkoisen laajoja: asiakaskunta voi koostua sekä koululaisista, eläkeläisistä että museon edustaman alan (kulttuurihistoria, luonnontieteet, taide) eri-ikäisistä asiantuntijoista ja harrastajista.
 |
| Museot palvelevat eri-ikäisiä (Kansallismuseo). |
Erityisesti olen kiinnostunut museoiden tieteellisestä roolista. Voisivatko museot olla nykyistä suuremmassa määrin vuorovaikutuksessa tiedemaailman kanssa olemalla oman aihepiirinsä tieteellisiä kirjastoja, arkistoja (materiaalipankkeja) ja asiantuntijoita? Esimerkiksi opinnäytetöiden aiheita pohtiessani aikoinaan en oikeastaan edes tullut ajatelleeksi, että voisin löytää materiaalia tai tutkimusaiheen museoista. Arkistot ja kirjastot olivat ensisijaisia kohteita, joista olisin lähtenyt/lähdin aineistoja hakemaan. Tietysti (kulttuurihistorialliset) museot ovat ehkä luonnollisia aineistojen aarreaittoja museologeille ja etnologeille, jotka useammin perehtyvät varsinaisesti ja kirjaimellisesti esineelliseen kulttuuriin. Folkloristien aineistot ovat sen sijaan perinteisesti ja yleistäen sijainneet arkistoissa kirjoitettuna ja nauhoitettuna puheena. Mutta miten paljon esimerkiksi biologit käyttävät luonnontieteellisten museoiden kokoelmia ja aineistoja tutkimuksissaan? Vai käyttävätkö lainkaan?
Syyskuussa 2012 julkaistussa OKM:n Valtakunnalliset erikoismuseot -selvityksessä (s. 44) ainakin esitetään seuraavaa liittyen museoiden tutkimustyöhön:
Museon aineistojen tulisi olla tutkijoiden ahkerassa käytössä ja museon pitäisi tukea myös opinnäytteiden tekijöitä hyödyntämään museoiden kokoelmia. Lisäksi museoilla voi olla aktiivinen rooli tutkimusprojektien käynnistämisessä sekä julkaisutoiminnassa. Tieteen maailma on voimakkaasti verkostoitunut ja museoiden tulisi tehdä yhteistyötä alan tutkijoiden kanssa mahdollisuuksien mukaan.Kokemukseni museokentällä on vielä sen verran vähäistä ja rajoittunutta, etten osaa sanoa, miten hyvin tämä tällä hetkellä toteutuu, tai ylipäätään millaisia resursseja tieteelliseen ja tutkimukselliseen (yhteis)työhön museoissa realistisesti edes on.
Mutta mikä sitten on museon ensisijainen tehtävä? Mitä (ja miten) museossa saa tehdä? Esimerkiksi Museologian perusteet -teoksessa (Heinonen & Lahti 1988, 319) pohditaan historismia ja folklorismia museoiden mahdollisuutena ja erityisesti ongelmana. Minun on aivan pakko lisätä katkelma tähän, sillä se herättää melkoisesti ajatuksia:
Kymmenet paikallismuseot ovat joutuneet historismin ja folklorismin uhreiksi ja toimivat etupäässä seuranäytelmien ja kansantanssiesitysten kulisseina ja rekvisiittavarastoina. Suurella vaivalla pystytetyt ja sisustetut päärakennukset ovat joutuneet alentumaan harrastajanäytelijöiden pukuhuoneiksi. - - Monin paikoin museot unohtivat perimmäisen tarkoituksensa ja niistä tuli yhteisiä kulttuuritiloja, jotka tarjosivat miellyttävät puitteet mille tahansa tilaisuudelle. Monet päättäjät kuvittelevat kai vieläkin, että museoita pidetään yllä sen tähden, että kunnalla on arvokkaasti sisustettu paikka, jossa järjestää cocktailtilaisuuksia.Tätä katkelmaa olisi hyvä pohtia esimerkiksi yhdistysten ylläpitämien paikallismuseoiden ja toisaalta valtion erikoismuseoiden näkökulmasta - museoita on hyvin erilaisia ja siten se, millainen toiminta mihinkin sopii on aika tapauskohtaista. Tietysti pääsanoma - erittäin tärkeä sellainen - tekstissä on se, että museoiden tallennus-, säilytys-, tutkimus- ja pedagogisia vastuita ei pitäisi unohtaa. Tuo vuonna 1988 kirjoitettu tekstinpätkä on ajankohtainen myös tällä hetkellä: museoiden ei tule missään tapauksessa supistua pelkiksi gallerioiksi, joissa museoammatillinen henkilökunta ja tieteellinen toiminta on vähennetty kustannustehokkaasti minimiin. Elämysten tuottaminen tulkoon sitä pohjustavan tieteellisen ja asiantuntijatyön tuloksena.
Lisää aiheesta ja hieman sen vierestä:
- Kaisa Vähähyyppä, Menneisyyden ote. älykästyö.fi, 26.9.2011.
- Outi Hupaniitty, Sähköistyvä kulttuuriperintö muuttaa historiankirjoitusta. Ennen ja nyt, 13.4.2011.
- Pertti Anttonen, Kulttuurin, perinteen ja perinnön kysymyksiä (pdf). Elore vol. 16, 1/2009.
Lähteet:
- Jouko Heinonen & Markku Lahti 1988: Museologian perusteet. Suomen museoliitto.
- Opetus- ja kulttuuriministeriö, Valtakunnalliset erikoismuseot. Selvitys erikoismuseojärjestelmän tilasta ja tulevaisuudesta. OKM, 7.9.2012.
Edit 29.4.2013: Selkeytetty lainauksia ja viitteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti