Näytetään tekstit, joissa on tunniste random. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste random. Näytä kaikki tekstit

7. toukokuuta 2013

Pieni uutiskatsaus: hakkerin kuolema, turvalliset puistot ja rock Neuvostoliitossa

Klikkailen välillä netissä uutisia lukiessani artikkeleita ja uutisjuttuja selaimen kirjanmerkkeihin. Erityisesti tallentelen sivuja sellaisista aiheista, joista haluaisin kirjoittaa tänne blogiin joskus. Olen kokeillut myös Deliciousin käyttämistä, mutta sen hyödyt tulisivat kenties paremmin esiin esimerkiksi tutkimustyössä internetlähteiden hallinnassa. Arkikäytössä se on aika hidas ja kankea apuväline.

Pidemmittä puheitta, tässäpä muutama mieleen jäänyt aihe internetin uutisvirrasta. Erityisesti kiinnitin huomiota 26-vuotiaan ohjelmoijan ja internet-aktivistin Aaron Swartzin itsemurhaan liittyvään uutisointin: tapaus on hyvin surullinen ja sai pohtimaan (kärjistetysti), pitääkö tieteellisen tiedon avoimuuden puolesta oikeasti kuolla. Suosittelen lukemaan alle linkitetyt kirjoitukset aiheesta.

Aaron Swartzin kuolema
Kari Haakana: Hakkerin kuolema. YLE 17.1.2013 ja Ville Oksanen: Nettiritari. Voima 1/2013.

Tammikuun alussa 2013 Open Access -liikkeessä ja Reddit-keskustelufoorumin kehittämisessä mukana ollut Aaron Swartz teki itsemurhan. Swartz oli aiemmin yrittänyt vapauttaa JSTOR-tietokannasta tieteellisiä artikkeleita verkkojakeluun ja joutui teostaan syytteeseen, minkä seurauksena häntä uhkasivat 35 vuoden vankeustuomio ja miljoonakorvaukset.
Swartzin toimintaa ja häntä vastaan nostettuja syytteitä onkin verrattu tilanteeseen, jossa vastaavat syytteet nostettaisiin jotakuta vastaan siitä, että henkilö olisi lainannut liian monta kirjaa kirjastosta. (YLE 17.1.2013)
Swartzin kuoleman jälkeen tutkijat protestoivat julkaisemalla tekijänoikeuksista välittämättä omia tieteellisiä artikkeleitaan netissä.

Puut ja puistot tekevät turvallisemman kaupunkiympäristön?
 In Urban Neighborhoods, More Tress Equals Less Crime, Discover 5.4.2013.

Discover-lehti uutisoi huhtikuussa tutkimuksesta, jossa oli havaittu, että vehreämmillä ja puistoisemmilla alueilla Philadelphiassa tapahtui vähemmän rikoksia. Kaupunki jaettiin satelliittikuvien perusteella vihreydeltään eri tasoisiin alueisiin ja tarkasteltiin näillä alueilla tapahtuvia rikoksia, pääasiassa ryöstöjä ja pahoinpitelyjä. Tutkimus on mielenkiintoinen ottaen huomioon, että Suomessa kaupunkien puistoalueet ja väkivallanteot on usein liitetty toisiinsa.

Varsinainen tutkimusraportti löytyy ScienceDirectin kautta.

Suomen ja Neuvostoliiton rock-suhteet
Pro gradu: Täältä tullaan Venäjä! Rock Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteissa (Olli Turtiainen, poliittinen historia, Turun yliopisto 2013).

Agricolan keskustelufoorumilla julkaistiin ilmoitus uudesta pro gradusta, jossa tarkastellaan Suomen ja Neuvostoliiton välistä rock-musiikin kulttuurivaihtoa 1970-80-luvuilla. Gradun ensisijaisena tutkimusaineistona on käytetty Suomi-Neuvostoliitto-seuran arkistomateriaalia.
Tekniikan 
kehitys 
mahdollisti
 musiikin
 levittämisen 
jopa 
omatekoisesti, ja 
kielloista
 huolimatta
 neuvostoliittolaiset
 rockin
 kuuntelijat
 keksivät
 keinoja
 musiikin
 kuunteluun
 ja
 levittämiseen.
 Yksi
 keino
 oli
 kopioida
 ulkomailta
 salaa
 tuotuja
 vinyylilevyjä.
 Laittomat
 vinyylilevykopiot
 kaiverrettiin
 raaka-aineen
 puuttumisen
 vuoksi
 usein
 vanhoille
 röntgen kuville,
 minkä
 vuoksi
 niitä
 kutsuttiin
 ”kylkiluulevyiksi". (Turtiainen 2013, 14.)
Gorbatšovin uudistuspolitiikka mahdollisti kulttuurivaihdon myös rock-musiikin muodossa, ja rock-vaihdon varsinainen kultakausi sijoittui vuosiin 1987-1988. Tässä gradussa minua erityisesti kiinnostavat kuvaukset siitä, kuinka politiikka, ideologia ja sensuuri muovaavat sallittua ja kiellettyä kulttuuria. Tämä on hieno aihe gradulle!

31. elokuuta 2012

Suomalaiset tuulta myymässä

Kirjoittelu on kesän aikana jäänyt, kun on ollut kiire juosta museosta toiseen ja kokea kulttuuria siitä kirjoittamisen sijaan - joskin aion palata asiaan kirjoittamalla kokemastani tännekin jossain vaiheessa... Päätin kuitenkin jakaa tässä välissä, museoajatusten tiivistyessä mielessä, vain yhden sattumanvaraisen asian, joka tänään taas tuli mieleen.

Kulttuurintutkijoille lienee jossain määrin tuttu Olaus Magnuksen (1490-1557) Carta Marina ja Pohjoisten kansojen historiasta (Historia de gentibus septentrionalibus) -teos sekä näiden kuvaukset suomalaisista. En ole itse tutustunut Pohjoisten kansojen historiaan tarkemmin, lukaissut vain siitä irroitettuja käännettyjä otteita joskus. Mitä tulee nykypäivään, me suomalaiset tunnumme olevan kovinkin kiinnostuneita siitä, mitä mieltä meistä rajojemme ulkopuolella ollaan. En voi väittää itse olevani tästä mikään poikkeus, sillä mielestäni on kiehtovaa ja opettavaista peilata omia käsityksiä ulkopuolisiin mielikuviin. "Me ja muut" -jaottelut kliseisyydessään paljastavat paitsi stereotypioita myös sisäisiä eroja: suomalaisuus ei ehkä näyttäydy kovin selkeäpiirteisenä, jos lähdetään hajottamaan suomalaisuuteen - tai etenkin vielä kohdistetummin johonkin paikallisuuteen - liittyviä mielikuvia, käsityksiä ja arvostuksia.

Jokin aika sitten törmäsin jälleen Olaus Magnukseen ja minua on huvittanut suuresti ajatus suomalaisista "tuulenkauppiaina". Tuulen myyjät tuovat minulle mieleen partasuiset metsäläisukot kauppaamassa tuulta (=tyhjää, olematonta) epäonnisille, hyvä/taikauskoisille Suomeen eksyneille matkaajille. Tuulenkauppiaista löytyy lyhyt tekstinpätkän täältä. Tuulenkauppiaat siis olivat jonkinlaisia noitia tai velhoja, jotka myivät merenkävijöille tuulta. Ilmeisesti näihin tuulenkauppiaisiin on suhtauduttu varovaisesti ja vakavalla mielellä. Olaus Magnuksen Suomea koskevat tiedot tosin taisivat olla melko mielikuvituksekkaita (ks. paremman lähteen puutteessa esim. Kansallisbiografia ja Wikipedia). Kansallisbiografian tekstissäkin todetaan, että 
"Olaus Magnuksen historiateos ja kartta antavat sekä mielikuvituksellisia tietoja Suomesta että melko tarkkoja kuvauksia aikansa oloista. Kartan maantieteellinen informaatio on melko mielikuvituksellinen."

Ja itse Carta Marinaa, joka on kyllä kuvitukseltaan aivan mahtava, pääsee tarkastelemaan yksityiskohtaisemmin täällä.

Haluaisin kartan joskus oman työhuoneen seinälle, jotta voisin sitä katsella ja pohtia, miten käsitykset meistä ja muista muuttuvat eri aikoina - ja millaisia asioita on käsitysten taustalla, mitä niistä voimme oppia.



                                                                        (kuva täältä)