29. huhtikuuta 2013

Lemmy, keräilijä

Katsoin tänään YLE Areenasta dokumentin rockmusiikin (toivottavasti vielä muutaman vuosikymmenen ajan) elävästä legendasta, Lemmy Kilmisteristä. Vuonna 2010 valmistunut, ytimekkäästi Lemmyksi nimetty dokumentti on Greg Olliverin ja Wes Orshoskin ohjaama. Toisin kuin Lemmyn omaelämäkerta (2009) - sekin nimeltään Lemmy - dokumentti tempaa mukaansa ja tuo suorasukaisen sympaattisesti esille Motörheadin keulahahmon persoonaa.

Museoihmisenä liimauduin tietokoneeni ruutuun nähdessäni Lemmyn kodin, joka oli seiniä ja pöytäpintoja myöten täynnä tavaraa: ilmiselvä keräilijä! Ja keräilystä Lemmy dokumentissa kertookin muutamalla sanalla. Tavarat ovat osa elämää ja edustavat sitä, mikä meistä jää jälkeen:
I don't know, I just like stuff. I've always liked stuff, stuff is what happens, you know.  In your life you get stuff. Then you lose some stuff and you keep some stuff, and in the end you'll leave it to some other poor bastard [to deal with] for the rest of their lives.
Lemmyn asunto on todellakin täynnä tavaraa: palkintoja, fanilahjoja ja -taidetta, muistoesineitä... sulassa sovussa arkisten käyttöesineiden kanssa. Yhtä seinää Lemmyn asunnosta koristaa teräasekokoelma. Hän esittelee mm. omistamiaan Luftwaffen ja vapaamuurareiden miekkoja ja tikareita, ja kertoo arvostavansa ammattitaitoa ja käsityöläisyyttä, jota miekat edustavat. Teräasekokoelman keräämisen hän aloitti parikymmentä vuotta sitten muutettuaan USA:an asumaan.
This apartment is like a fucking museum. Or it is a museum, really - I've seen museums with less shit in 'em than I've got.
En pitäisi kovin epätodennäköisenä sitä, että Lemmy joskus tulisi saamaan oman museonsa. Dokumentin perusteella se voisi olla - ja sen suorastaan soisi olevan - kotimuseo, jonka kautta kävijä pääsisi eläytymään asioihin, jotka Lemmyä kiinnostivat ja inspiroivat. Sitä ennen toivokaamme, että Lemmy jättäisi jälkeensä myös yksityiskohtaisempaa tietoa keräämästään esinekokoelmasta, jotta tavararöykkiöistä voisi jalostua upea museokokoelma. Mutta eipäs mennä asioiden edelle: jätetään puuvillahanskat, kuplamuovit ja silkkipaperirullat toistaiseksi varastoon, nautitaan elävästä kulttuurista - kuten Motörheadin musiikista - ja mietitään säilyttämistä ja kokoelmapolitiikkaa joskus myöhemmin!

Motörhead @ Via Funchal
kuva: Focka (CC BY-ND 2.0)

24. huhtikuuta 2013

Kirjan ja ruusun päivän juttuja

Kirjan ja ruusun päivä oli eilen 23.4. Jälleen kerran olen siis vuorokauden verran myöhässä näiden merkkipäivien huomioimisen kanssa, mutta ei kai se haittaa.

Kirjan ja ruusun päivä juontaa juurensa vuoden 1920-luvun Barcelonaan, jossa eräs kirjakauppias ehdotti kirjan päivää juhlistettavaksi Miquel de Cervantesin syntymäpäivänä. Sittemmin päivää on vietetty pääasiassa Cervantesin ja William Shakespearen kuolinpäivänä 23. huhtikuuta, mutta ajankohta vaihtelee eri maissa. Perimmäisenä ajatuksena lienee ollut, että päivän aikana miehet antaisivat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja. Pikaisen googlettelun jälkeen en kuitenkaan saanut selville, miksi. (Ja vaihtokaupan reiluudesta voi tietysti olla montaa mieltä!)

Vuonna 1995 UNESCO julisti Kirjan ja ruusun päivän (World Book Day tai World Book and Copyright Day) kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi. Samalla UNESCO haluaa korostaa kirjojen symboloivan vapautta, yhteenkuuluvuutta ja rauhaa. Juhlapäivällä on ilmeisesti ollut myös vuosittain vaihtuvia teemoja, kuten kirjat ja kääntäminen.

Varsinaisesti halusin kuitenkin kommentoida Kirjan ja ruusun päivään liittyvää YLE:n kulttuuriuutisten juttua Saako kirjan jättää kesken? Siinäpä kysymys, jota olen pohtinut useammankin kerran. Mitä hyötyä on lukea väkisin kirjaa, joka ei varsinaisesti tempaa mukaansa, vaikka se olisi klassikko? Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kirjan saa jättää kesken - ja ainahan siihen voi ja kannattaa palata myöhemmin. Tietysti kirjan voi lukea vapaaehtoisesti "väkisin" vaikkapa oppimistarkoituksessa. 

Tunnustan itse jättäneeni kesken Waltarin Sinuhe egyptiläisen (vaikka muuten Waltarista pidänkin) ja Kiven Seitsemän veljestä. Tolkienin Sormusten herrasta olen tähän mennessä - aloitin noin kymmenen vuotta sitten - lukenut muistaakseni ensimmäisen osan ja Rowlingin Harry Potter -sarjasta raottanut ensimmäisen osan kantta. Näiden sijaan olen lukenut monen monta kiinnostavaa kirjaa, joista osa on toki klassikoita. Viimeaikaisimmat lukukokemukseni löytyvät tuosta blogin oikeasta sivupalkista. Tällä hetkellä mieleenpainuvin on ollut Ilmari Kiannon 1909 ilmestynyt Punainen viiva, jossa kuvataan köyhälistön elämää Suomen ensimmäisten eduskuntavaalien (1907) aikaan.
Download books published over 100 years ago on Kindle, they’re free! - See more at: http://www.unesco.org/new/en/unesco/events/prizes-and-celebrations/celebrations/international-days/world-book-and-copyright-day-2013/#sthash.kLJwAqt0.dpuf
Download books published over 100 years ago on Kindle, they’re free! - See more at: http://www.unesco.org/new/en/unesco/events/prizes-and-celebrations/celebrations/international-days/world-book-and-copyright-day-2013/#sthash.kLJwAqt0.

UNESCO World Book and Copyright Day 2012
UNESCO Book and Copyright Day 2013
Wikipedia: World Book Day
Tänään vietetään Kirjan ja ruusun päivää. YLE 23.4.2013.

21. maaliskuuta 2013

World Poetry Day 21.3.

Viikkoni on kulunut hyvin tekstipainotteisesti: osa-aikaista opiskelua suunnitellessa, blogeja, verkkojulkaisuja ja kirjoja lukiessa sekä muuten vain kirjoitellessa ja kirjoittamista suunnitellessa. Lukulistalla ja sen myötä työpöydän alla/päällä olevien kirjojen määrä sen kun kasvaa.

Eilisellä kirjastoreissulla ajauduin myös sivuraiteille ja sen seurauksena ostin muutamalla eurolla Hannes Sihvon toimittaman teoksen Toisten Suomi. Mitä meistä kerrotaan maailmalla (1995), jossa tarkastellaan Suomi-kuvaa erilaisten kirjallisten lähteiden kautta pitkällä aikavälillä. Tästä kaikesta voisi päätellä, että luen jotenkin erityisen paljon, mutta olen oikeastaan hyvin hidas ja valikoiva lukija. Sen vuoksi kai kirjapinot tapaavatkin kasvaa suuriksi. En ahmi kirjoja, vaan enemmänkin uppoudun, ihmettelen ja luen pätkissä. "Kirjallisen viikkoni" päättävät Kirjamessut, joilla varmaankin käyn pyörähtämässä, vaikken vielä ole tarkemmin selannut messujen sisältöä.

Ja tänään on siis UNESCO:n julistama maailman runouspäivä eli World Poetry Day (Hanna tästä jo kirjoittikin!). Päivän tarkoituksena on edistää runouden lukemista, kirjoittamista, julkaisemista ja opetusta kansainvälisesti. Runous on kirjallisuuden muoto, joka varmasti jakaa ihmisiä. Se tuntuu ehkä vaikeaselkoiselta tai vaikeasti lähestyttävältä: runollinen kieli poikkeaa joskus paljonkin siitä kielestä, jota olemme tottuneet käyttämään ja lukemaan päivittäin.

Runot vaativat tai niiden ajatellaan vaativan tulkintaa; runot voivat olla "työläitä" lukea. Toisaalta tässä piilee myös runojen lukemisen ja kirjoittamisen kiinnostavuus - se antaa luvan luovalle kielenkäytölle ja luovalle ajattelulle. Uskon, että runot kehittävät kielitajua (eri tavalla kuin muu kaunokirjallisuus). Olen huomannut, että hyvät tai jollain tavalla puhuttelevat runot tulevat vastaan sattumalta: kirjaston seinällä, netissä, telkkarissa, jonkin kirjan yhteydessä... Etsimällä niitä ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Pidän erityisesti luontoaiheisista runoista, joten tässäpä päivän kunniaksi sellainen:

Postauksen grafiikat: Antique Images

27. helmikuuta 2013

Haahuilua nettikirjastoissa

Olin kokonaan unohtanut, että kiinnostavaa tietokirjallisuutta voi tosiaan löytää nykyisin myös netistä. Google Booksia tuli käytettyä viimeksi yli vuosi sitten gradukirjoja etsiessä. Kirjat ovat usein vain osittain luettavissa, mutta netissä on kuitenkin helppo päästä kurkkaamaan kirjan sisältöä, jos sen hyödyllisyys omien tarpeiden kannalta mietityttää. Tai jos kirjaa ei ole juuri sillä hetkellä mahdollisuutta saada käsiinsä muulla tavalla (esimerkiksi jos toipuilee toista viikkoa kestäneestä influenssasta kotisohvalla köhien, kuten minä parhaillaan).

Kävinpä siis kurkkaamassa omaa virtuaalikirjastoani ja lisäilin muistiin muutamia uusia teoksiakin. Tässä muutama mainio esimerkki valikoimasta:

 

Luettavaa löytyy myös Project Gutenbergin, Open Libraryn ja Internet Archiven kautta, esimerkiksi tämä kirja, jonka olen aikoinaan tenttinytkin:


Open Libraryn ja Internet Archiven käyttö on kuitenkin mielestäni jotenkin tikkuista ja vaivalloista. Open Librarysta löytyvä vapaa aineisto on aika rajallista ja painottuu todella vanhoihin kirjoihin, minä ainakin olen löytänyt lähinnä 1800-luvun lopun tekstejä. Internet Archivessa puolestaan on niin paljon kaikenlaista, että selailuun kuluu aikaa. Löytyy sieltä kuitenkin esim. Baudelairen runoja ja elokuvia: vaikkapa Chaplinin Vaeltaja (The Vagabond, 1916) ja vanhaa kauhua, kuten Nosferatu (1922).

Kulttuurintutkimuksellisten teosten lisäksi "nettikirjastoista" löytyy kyllä myös muutakin luettavaa. Project Gutenbergin sivuilta löytyy runoja (esim. Walt Whitman ja P. B. Shelley), kansantarinoita eri maailmankolkista ja ihanaa vanhaa kauhukirjallisuutta (mm. Frans Kafkan Metamorphosis, John Polidorin Vampyre, Thomas Preskett Pressin Varney the Vampire, E. A. Poen tekstejä ja Sheridan LeFanun Carmilla).

Nämä ovat siis englanninkielisiä tietopankkeja. Suomalaisia verkkoaineistoja voi löytää ainakin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilta, josta löytyy mm. Kalevala kokonaisuudessaan, linkki Matti Sarmelan Suomen perinneatlakseen digimuodossa sekä runsaasti linkkejä mm. verkkolehtiin, verkkosanakirjoihin ja viitetietokantoihin.

Tietysti on sitten toinen kysymys, kykeneekö ja haluaako lukea tietokoneen ruudulta kovin pitkää tekstiä. Itse en mielelläni vaihda paperia silmiä särkevään ruutuun. Nettikirjastot ja -arkistot ovat kuitenkin näppäriä silloin, kun haluaa tarkistaa nopeasti jotakin (kirjasta jota ei omasta hyllystä löydy), etsiä lainauksia tai viihdyttää itseään satunnaisella runolla tai novellilla.


(kuva täältä)

PS. Jos vanhat tietokonepelit kiinnostavat, löytyy Internet Archivestä myös "softwaren hautausmaa" Software Archive. Onneksi huomasin sen vasta nyt, kun flunssa alkaa olla ohitse enkä ehdi pelata...

24. helmikuuta 2013

"Heavy is best in the world"

Vietin taannoin hauskan (!) 50-minuuttisen black metalin parissa, hyvässä seurassa. Katsoimme nimittäin vihdoin 2011 julkaistun kotimaisen black metal -dokumentin Loputon Gehennan liekki, joka osoittautui trailerinsa veroiseksi viihteeksi. Dokumentti ei varsinaisesti tarjonnut mitään uutta aiheeseen hieman perehtyneelle, mutta kiinnostavinta siinä olivatkin henkilökuvat ja (tahattomat tai tahalliset) vastakkainasettelut, jotka tekivät dokumentista melko monitulkintaisen ja vähän kaoottisen. Keskustelimme dokkarin sisällöstä pitkän tovin seuralaisteni kanssa. Elokuvaillan jälkeen intouduin pitkästä aikaa lueskelemaan netistä mm. aiheeseen liittyviä haastatteluja ja keskusteluja dokkarin herättämistä ajatuksista.  

Black metal tutkimuskohteena 2000-luvulla

Raskaan musiikin genressä yleisesti on ilmestynyt viimeisen kymmenen vuoden sisällä aika paljon viihteellisempää kirjallisuutta (Nikula 2002 , Mudrian & Peel 2006, Moynihan & Søderlind 2008), elämäkertoja (esim. McIver 2011, Iommi 2012) ja heavy metalin historiasta on tehty ja YLE:lläkin nähty tv-dokumentteja. Googlailin, minkä verran nimenomaan black metalista löytyy nykyisin tieteellisempää tekstiä. Ollakseen vain yksi metallimusiikin lukuisista alalajeista on black metal ollut viimeisen 5-10 vuoden aikana yllättävänkin yleinen opinnäytetöiden aihe. (Ks. esim. TaY 2008, TY 2006, Umeå uni. 2012)

Vaikuttaisi siltä, että black metalia tutkivat henkilöt, joilla on harrastuneisuutta raskaamman musiikin parissa. Esimerkiksi uunituoreessa väitöksessään Krigaren och transvestiten. Gestaltningar av mörker och maskuliniteter i finländsk black metal folkloristi Mikael Sarelin kuvaa jotenkin tutuntuntoisesti ja sympaattisesti sitä, mitä oli olla nuori hevari (Sarelin 2012, 1):
Jag minns hur jag och några av pojkarna i min klass på teckningstimmen i lågstadiet med färgkritor skrev orden ”Heavy is best in the World” på våra tecknepapper, då vi egentligen borde ha ritat en sommarlovsbild. Vårt upptåg belönades med kvarsittning. Heavy metal var vår egen grej, inte lärarnas, inte föräldrarnas.  
En ole tutustunut kovin tarkasti aiheesta tehtyihin tutkimuksiin tai opinnäytteisiin, mutta erityisesti Sarelinin väitös vaikuttaa nopean selailun perusteella kiinnostavalta juuri lähestymistapansa vuoksi; sen sijaan, että siinä tarkasteltaisiin black metalia ongelmana tai yhteiskunnallisen pahoinvoinnin lieveilmiönä, tutkimuksessa lähestytään black metalia sukupuoleen liittyvien merkityksenantojen kautta. Lisäksi väitöskirjassa käsitellään kulttuurintutkimuksellisesti kiinnostavaa ja ajankohtaista aihetta eli internetlähteiden problematiikkaa (Sarelin 2012, 59-63). 

"Nuorison alakulttuuri, jossa paha voittaa"

Black metalia on käsitelty jonkin verran myös satanismiin kohdistuvassa (akateemisessa ja ei-akateemisessa) tutkimuksessa, jota on tehty käsitykseni mukaan melko lailla ulkoryhmäläisen silmin, teologisessa tai uskontotieteellisessä viitekehyksessä (esim. Hermonen 2006). 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa black metalia käsiteltiin usein kristillisessä ns. valistuskirjallisuudessa, "nuorisosatanismin" yhteydessä. MOT:n tekemä "jossain määrin" värittynyt tv-dokumentti Saatanalliset sävelet (2001) on kenties jo legenda sarallaan. Toisaalta metallimusiikin vaarallisuutta nuorisolle on käsitelty viime vuosinakin mediassa. Black metalia ja siihen liittyviä ideologisia painotuksia on siis tarkasteltu usein nuorisokulttuurin ilmiönä - ja musiikkityylin seuraajissa toki nuorisoa paljon onkin. Kuitenkin nykypäivänä, kuten Loputon Gehennan liekki -dokumentistakin käy ilmi, pääosa black metal -musiikin tekijöistä ja alan vaikuttajista on 30-40-vuotiaita miehiä.

Uusia ulottuvuuksia tutkimukseen

Black metalista löytyy sekä sisällöllisiä, ideologiaan liittyviä että ulkoisia, visuaalisuuteen liittyviä tulkinnallisia polkuja. Nuorisosatanismin tutkimuksen sijaan (tai ohella) aihe tarjoaa mitä erilaisempia tutkimuksellisia ulottuvuuksia, joihin viime vuosina onkin näemmä tartuttu. Aihetta voidaan tarkastella kielitieteen sekä musiikin- ja sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Tarkastelukohteina voivat olla esim. symbolit ja merkitykset, visuaalisuus, maskuliinisuus, ideologia tai vaikkapa musiikin sanoitukset tai rakenne. Itse esimerkiksi opiskeluaikanani kirjoittamassani lyhyessä tutkielmassa pohdiskelin black metalin heteronormatiivisuutta ja maskuliinisuuskäsitystä internet-uutisten (ks. esim. tämä) kommenttien pohjalta. 


Huom. Sisällytän viittaukset tutkimuskirjallisuuteen ja nettilähteisiin suurimmaksi osaksi blogitekstin sisään (kirjoittajia nimeämättä, pahoittelut!), jottei postauksen lähdeluettelo paisuisi aivan järjettömän mittaiseksi.


Viitteet

Hermonen, Merja 2006: Pimeä hehku: satanismi ja saatananpalvonta 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja nro 64. Helsinki: Loki-kirjat.

Iommi, Tony 2012: Iron man. Muistelmat. Helsinki: Like.

McIver, Joel 2011: To Live Is To Die. Metallican Cliff Burtonin tarina. Helsinki: Like.

Moynihan, Michael & Didrik Søderlind 2008: Kaaoksen ruhtinaat: mustan metallin messu (alkup. Lords of Chaos: the bloody rise of the satanic metal underground, 1998). Helsinki: Johnny Kniga.

Mudrian, Albert & John Peel 2006: Choosing Death. Deathmetallin ja grindcoren hämmentävä historia. Helsinki: Like.

Nikula, Jone 2002: Rauta-aika. Suomimetallin historia 1988-2002. Helsinki: Like.

Sarelin, Mikael 2012: Krigaren och transvestiten. Gestaltningar av mörker och maskuliniteter i finländsk black metal. Åbo Akademi.


Lisämateriaalia kiinnostuneille

Videoita:
  • Listan dokumenteista linkkeineen löydät esim. täältä.

Valokuvataidetta:

Tulevia keikkoja:
Primordial, Absu, Behexen @ Nosturi, 9.3.2013
Taake, Helheim, Black Crucifixation @ Nosturi, 26.4.2013
Carpathian Forest @ Nosturi, 27.4.2013