6. helmikuuta 2013

Runebergin päivä (oli eilen)

Eilen vietettiin kansallisrunoilija J. L. Runebergin päivää. Muistin, että kirjahyllymme perukoilta löytyy Runebergin runoelma Hirvenhiihtäjät (1832), kaunis pieni vihkonen, jota en ole muistaakseni avannut vielä kertaakaan. Hirvenhiihtäjät kuuluu Runebergin suomalaiseen sarjaan, jonka muita osia ovat Hanna ja Jouluilta. 

Selailin vihkosta läpi siinä toivossa, että voisin jakaa blogissa jonkin korkealentoisen katkelman hirvenajosta, mutta "harmikseni" runoelma kuvaa hirvenhiihtämisen sijaan enemmänkin kansanelämää ja ihmisiä. Sieltä löytyy Ontrei ruskeaparta, mielevä Pekka, Pyysalo harmaapää, rujo ja rampa Rebekka jne. sekä kosiomatkan kuvailua: "vaan Hennaa muistaen Matti tarttui ohjakseen eik' ennen päästänyt irti, kuin isävanhukselt' aviokseen neitoa pyysi". Tylsää, missä ne suuret hirvet ja jännittävät jahtikuvaukset ovat?! No, ehkä tämä ei ollut paras runoelma eeppisten luontokuvausten ystävän kannalta, mutta paitsi että vihdoin tutustuin Hirvenhiihtäjiin, löysin myös kuitenkin jotain:

Kun pihamaalle he pääsi ja huomasi, kuink' oli taivas / sees sekä tähtiä täys', lumi hohtava askelen alla / narskui, pakkassää pamautteli nurkkia, sukset / kumpikin alleen kun sujuvaiset sai, sydämessään / Pietari riemastui, jopa haastoi näin sekä lausui: / "Riksien arvoinen, veli veikkonen, aamu on moinen. / Enpä mä uskonut ois itätuulen kostean voivan kääntyä äkkiä näin, se kun eilen toi sulasuojan. / Helppoa pyynti nyt on, kuin luistimet iljamajäällä / sukset liukuelee, vaan hankipa hirviä estää. / Tehdään joutua siis! Tie suorin on alhoja pitkin.

Talvinen aamu jo nous, itä kuulastui, jopa saareen / ehtivät ampujat innokkaat, lumen ylle mi vihrein / korkeni kuusistoin, oli hirvien tyyssija oiva. / Hiihtelijää heti kuus asetettiin siin' ajotoimeen, / taas kukin ampuja katsottuun kävi väijymäpaikkaan. / Huikea huutelu koht' ajon alkoi. Lenteli säikkyin / puista jo teeret, pyyt, joku koppelokin kohusiivin. / Kuului luihke ja pauke, ja täynn' oli pauhua tienoo.
J. L. Runeberg: Hirvenhiihtäjät (Elgskyttarne, 1832). Suom. O. Manninen. Pieni valiosarja XI, WSOY 1957, s. 14-15 ja 28-29.

 Ja aasinsiltana Runebergistä: muistuttaisin jyväskyläläisiä, että Vanhan Kirjan Talvi -tapahtuma on jälleen kaupunginkirjastolla nyt pe-la 8.-9. helmikuuta. Sinne siis tekemään löytöjä! Tai muuten vain ihastelemaan kirjoja ja kasvattamaan sitä ikuista 'pitäisi ostaa' -kirjalistaa...

7. tammikuuta 2013

Kirjahaaste vuodelle 2013

Löysin blogista toiseen klikkailtuani kiinnostavan haasteen tulevalle vuodelle: Kansankynttiläin kokoontumisajot, blogissa nimeltä Mitenköhän tässä kaikessa käy. Hupaisan nimen takana piilee tarkemmin ottaen pyrkimys lisätä eri alojen tietokirjallisuuden lukemista - asia, jossa minulla olisikin hieman tekemistä. Tietokirjallisuutta on siis tarkoitus lukea 30.11.2013 mennessä mahdollisimman monesta eri kategoriasta.

Usein kirjastosta tulee lainattua erilaisia aiheita koskevia teoksia, jotka sitten jäävät muutamaksi kuukaudeksi yöpöydälle tai joista tulee luettua takakansi ja johdanto. Myös kirjastojen poistomyynneistä on tullut haalittua kaikenlaista. Tietokirjallisuus vaatii aivan eri tavalla aikaa ja keskittymistä; sisällön sulattaminen vaatii suurempaa vireystilaa kuin romaani, jota tulee lueskeltua puoliunessa ennen nukkumaanmenoa.

Täytyy siis aloittaa oman kirjallisuuslistan kokoaminen! Uskoakseni listalle päätyy sosiologian, maantieteen, historian ja uskontotieteen alan teoksia, kenties muutama elämäkerta- tai muistelmateos. Olisi tietysti hyvä vaeltaa kauemmaskin oman alan parista, joten katsotaan, josko psykologian ja filosofian hyllyltä löytyisi jotain kiinnostavaa. Vaatimattomana tavoitteena olisi kuitenkin lukea vähintään kolme tietokirjaa kulttuurintutkimuksen ulkopuolelta, lähdetään nyt vaikka siitä.

27. lokakuuta 2012

Väliaika ja kuinka sen aion käyttää

Minulle on jäänyt mieleen eräskin lukion aikainen filosofian tunti, jossa pohdittiin muistaakseni etiikkaa ja maailmankuvaa antiikin filosofian käsitteiden kautta: oletko elämänasenteeltasi onnellisuuden (eudaimonisti) tai nautinnon (hedonisti) tavoittelija vai velvollisuuseetikko. Suurin osa luokasta koki itsensä eudaimonisteiksi, muutama tunnustautui hedonistiksi, mutta muistaakseni itse vastasin olevani "tällä hetkellä velvollisuuseetikko". Sellaista lukiolaisen elämä kenties sillä hetkellä olikin: elämä rytmittyi koeviikkojen mukaan, yo-kokeet olivat koko ajan tähtäimessä ja mielen päällä ja elämä sen vuoksi aika suorituskeskeistä. Suorituskeskeinen elämänvaihe vaikutti myös vapaa-aikaan ja erityisesti taiteelliset harrastukset tuntuivat näivettyvän hiljalleen - yliopistossa olessa niitä tuskin enää olikaan.

Nyt pohtiessani tätä filosofian tunnin kysymystä uudelleen voin onneksi jo sanoa siirtyneeni toteuttamaan velvollisuuksien sijaan eudaimonistin näkemyksiä: pyrin pitkällä tähtäimellä tulemaan onnelliseksi, en tavoittele hedonistin tapaan nopeita tuloksia ja hetken huumaa, vaan työskentelen oman kehitykseni ja tyytyväisyyteni eteen, pyrkien ottamaan huomioon muiden ihmisten toiveet. En myöskään elä velvollisuuseetikon lailla toisten - ihmisten, valtion, uskonnon jne. - kohtuuttomien toiveiden mukaan oman onneni kustannuksella. Kenties  elämänasenteen muutokseen vaikuttaa se, että tutkinnot on nyt (ainakin hetkeksi) suoritettu eikä samaa suoritusmentaliteettia kannata siirtää nykyiseen elämään. Suorittamisesta ehtii nauttia myöhemminkin työelämässä tai mahdollisten jatko-opintojen muodossa.
Toisaalta suorittajuus on elämäntilanteesta riippumaton luonteenpiirre, josta tuskin kokonaan pääsee eroon; se on ikuista kiirettä seuraavaan pisteeseen ja pakonomaista tarvetta kehittyä jatkuvasti. Jaottelu eudaimonisteihin, hedonisteihin ja velvollisuuseetikoihin on tietysti keinotekoinen, ja toisaalta: tavoitteleehan "hedonistikin" onnellisuutta, omalla tavallaan.

Opintojen jälkeinen elämä olisi hyvä pyhittää edes hetkeksi aikaa omilta tuntuvien asioiden löytämiseen, maailmaan tutustumiseen, hyville kirjoille ja kiireettömille keskusteluille ennen seuraavaa etappia. Kiireettä. Olisi hyvä muistaa, että ne "ylimääräiset" ja joskus päämäärättömiltä tuntuvat asiat elämässä - kuten ikuisuuden kestävät käsityöprojektit tai sunnuntaikävelyt - voivat olla jaksamisen ja kehityksen kannalta kaikkein tärkeimpiä. Tämän ajatuksen kunniaksi aion tänään neuloa oikein h i t a a s t i  monta viikkoa kesken olleiden lapasten viimeisen silauksen, eli oikean käden peukalon, paikoilleen... tai ehkä en teekään niitä valmiiksi vaan aloitan villasukat :)

19. lokakuuta 2012

Tutkimustyön ja cocktailtilaisuuksien paikka? Museoajatuksia.

Museot ovat olleet viimeisen puolen vuoden ajan paljon mielen päällä, sillä olen ollut valmistumisestani lähtien museossa työelämävalmennuksessa. Käytännön työssä olen saanut uudenlaisia näkökulmia asioihin, joihin tutustuin aiemmin museologian perusopintojen kautta: museon arki ja museon toiminta-alueiden laaja skaala ovat tulleet tutummiksi. Lisäksi olen sekä vapaa-ajallani että työn puolesta käynyt museoissa tämän vuoden aikana varmaan useammin kuin viimeisen viiden vuoden sisällä. Tunnustan: en ole koskaan ollut kovin ahkera museokävijä, olen ehkä enemmän museotyöntekijä, museologi - minua kiinnostavat museoiden taustalla vaikuttavat prosessit. Opin paremmin lukemalla kirjoja ja kuuntelemalla luentoja; sen sijaan kärsivällisyyteni ei useinkaan riitä tiedon omaksumiseen (=pitkien tekstien lukemiseen) museossa. Museoista haen elämyksiä, elävöitettyä historiaa, hyviä opastuksia sekä erityisesti silmänruokaa ja estetiikkaa.

Ja mitä niihin museon taustalla vaikuttaviin prosesseihin tulee, kulttuuriperintö tuntuu aina vain kiinnostavammalta aihealueelta - vaikka en koskaan päätyisi varsinaiseksi kokoelmatyön asiantuntijaksi, olen valtavan kiinnostunut museosta erityisesti muistiorganisaationa ja menneisyyden säilyttäjänä. Myös itseäni erityisesti kiinnostavaa kerrontaa ja kertomuksia esiintyy museoissa monessa muodossa, esimerkiksi museokäyntien yhteydessä: näyttelyt, opastukset ja museoesineet muistuttavat ihmisiä asioista ja kannustavat keskustelemaan. Hyvä näyttelykin voi (ja sen tulisikin?) olla kertomus itsessään. Museoissa työskentelee eri taustaisia ihmisiä, minkä olen kokenut rikkautena ja ehkäpä jopa elinehtona tietyntyyppisille museoille: perinnetieteilijät, (taide)historioitsijat ja konservaattorit eivät välttämättä omista esimerkiksi graafikon taitoja. Viime viikkoina olen pohdiskellut kahta museokenttää koskevaa kysymystä: ensinnäkin museoiden rooleja ja roolien moninaisuutta ja toisekseen tutkimuksen roolia museoissa.

Museoilla - ainakin niillä isommilla - on usein kaksi haastavaa roolia: viranomais- tai asiantuntijarooli substanssiosaamisen kautta sekä rooli kulttuurin ja hyvinvoinnin edistäjänä yleisötyönsä kautta. Museoiden yhteiskunnallinen tehtävä voidaan jakaa neljään sektoriin: tallennustyöhön, tieteelliseen työhön, opetus- ja palvelutoimintaan sekä elämysten tuotantoon (ks. Heinonen & Lahti 1988, 315). Vastaavasti museoiden kohderyhmätkin ovat yleisesti ottaen melkoisen laajoja: asiakaskunta voi koostua sekä koululaisista, eläkeläisistä että museon edustaman alan (kulttuurihistoria, luonnontieteet, taide) eri-ikäisistä asiantuntijoista ja harrastajista.

Museot palvelevat eri-ikäisiä (Kansallismuseo).

Erityisesti olen kiinnostunut museoiden tieteellisestä roolista. Voisivatko museot olla nykyistä suuremmassa määrin vuorovaikutuksessa tiedemaailman kanssa olemalla oman aihepiirinsä tieteellisiä kirjastoja, arkistoja (materiaalipankkeja) ja asiantuntijoita? Esimerkiksi opinnäytetöiden aiheita pohtiessani aikoinaan en oikeastaan edes tullut ajatelleeksi, että voisin löytää materiaalia tai tutkimusaiheen museoista. Arkistot ja kirjastot olivat ensisijaisia kohteita, joista olisin lähtenyt/lähdin aineistoja hakemaan. Tietysti (kulttuurihistorialliset) museot ovat ehkä luonnollisia aineistojen aarreaittoja museologeille ja etnologeille, jotka useammin perehtyvät varsinaisesti ja kirjaimellisesti esineelliseen kulttuuriin. Folkloristien aineistot ovat sen sijaan perinteisesti ja yleistäen sijainneet arkistoissa kirjoitettuna ja nauhoitettuna puheena. Mutta miten paljon esimerkiksi biologit käyttävät luonnontieteellisten museoiden kokoelmia ja aineistoja tutkimuksissaan? Vai käyttävätkö lainkaan?

Syyskuussa 2012 julkaistussa OKM:n Valtakunnalliset erikoismuseot -selvityksessä (s. 44) ainakin esitetään seuraavaa liittyen museoiden tutkimustyöhön:
Museon aineistojen tulisi olla tutkijoiden ahkerassa käytössä ja museon pitäisi tukea myös opinnäytteiden tekijöitä hyödyntämään museoiden kokoelmia. Lisäksi museoilla voi olla aktiivinen rooli tutkimusprojektien käynnistämisessä sekä julkaisutoiminnassa. Tieteen maailma on voimakkaasti verkostoitunut ja museoiden tulisi tehdä yhteistyötä alan tutkijoiden kanssa mahdollisuuksien mukaan.
Kokemukseni museokentällä on vielä sen verran vähäistä ja rajoittunutta, etten osaa sanoa, miten hyvin tämä tällä hetkellä toteutuu, tai ylipäätään millaisia resursseja tieteelliseen ja tutkimukselliseen (yhteis)työhön museoissa realistisesti edes on.

Mutta mikä sitten on museon ensisijainen tehtävä? Mitä (ja miten) museossa saa tehdä? Esimerkiksi Museologian perusteet -teoksessa (Heinonen & Lahti 1988, 319) pohditaan historismia ja folklorismia museoiden mahdollisuutena ja erityisesti ongelmana. Minun on aivan pakko lisätä katkelma tähän, sillä se herättää melkoisesti ajatuksia:  
Kymmenet paikallismuseot ovat joutuneet historismin ja folklorismin uhreiksi ja toimivat etupäässä seuranäytelmien ja kansantanssiesitysten kulisseina ja rekvisiittavarastoina. Suurella vaivalla pystytetyt ja sisustetut päärakennukset ovat joutuneet alentumaan harrastajanäytelijöiden pukuhuoneiksi. - - Monin paikoin museot unohtivat perimmäisen tarkoituksensa ja niistä tuli yhteisiä kulttuuritiloja, jotka tarjosivat miellyttävät puitteet mille tahansa tilaisuudelle. Monet päättäjät kuvittelevat kai vieläkin, että museoita pidetään yllä sen tähden, että kunnalla on arvokkaasti sisustettu paikka, jossa järjestää cocktailtilaisuuksia.
Tätä katkelmaa olisi hyvä pohtia esimerkiksi yhdistysten ylläpitämien paikallismuseoiden ja toisaalta valtion erikoismuseoiden näkökulmasta - museoita on hyvin erilaisia ja siten se, millainen toiminta mihinkin sopii on aika tapauskohtaista. Tietysti pääsanoma - erittäin tärkeä sellainen - tekstissä on se, että museoiden tallennus-, säilytys-, tutkimus- ja pedagogisia vastuita ei pitäisi unohtaa. Tuo vuonna 1988 kirjoitettu tekstinpätkä on ajankohtainen myös tällä hetkellä: museoiden ei tule missään tapauksessa supistua pelkiksi gallerioiksi, joissa museoammatillinen henkilökunta ja tieteellinen toiminta on vähennetty  kustannustehokkaasti minimiin. Elämysten tuottaminen tulkoon sitä pohjustavan tieteellisen ja asiantuntijatyön tuloksena.


Lisää aiheesta ja hieman sen vierestä:

Lähteet:
  • Jouko Heinonen & Markku Lahti 1988: Museologian perusteet. Suomen museoliitto.

Edit 29.4.2013: Selkeytetty lainauksia ja viitteitä.

20. syyskuuta 2012

Mieleenpalautusoperaatio

Palataanpa jälleen kirjojen pariin! Toveri Hanna vastaili kiinnostavaan kirjahaasteeseen, johon minäkin päätin tarttua. Aluksi ajattelin, etten kyllä millään keksi vastauksia, mutta otettuani avukseni LibraryThingin (muistin vihdoin tunnukseni sinne) alkoivat vastauksetkin muotoutua. Mikä siinä on, että lukemiaan kirjoja on joskus kamalan vaikea palauttaa mieleen, mutta kun lempi- ja inhokkikirjojaan hetken muistelee ja pääsee vauhtiin, palautuu koko ajan lisää mieleen... Tällaisia pohdintoja kysely sitten herätti:

1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?
No sanotaan vaikka Englundin Kuningatar Kristiina: elämäkerta (2007) siinä mielessä, että kirja kertoo nuoresta naisesta, joka pohtii maailmankuvaansa, filosofisia kysymyksiä ja naisena olemista, ja ylipäätään haeskelee paikkaansa maailmassa - Kristiinan suhteen aika kirjaimellisestikin maailmassa, omassa elämässäni ehkä "vähän" pienemmässä mittakaavassa... Muuten en erityisemmin samaistu Kristiinaan. Toisaalta elämääni juuri tällä hetkellä voisi kuvata myös jokin Samuel Beckettin novelli.

2. Luetko runoja?

Joskus, yleensä suomalaista runoutta. Edith Södergrania, Mirkka Rekolaa ja Eino Leinoa ainakin.

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?

Hm, jos vanhojen kirjojen myyntitapahtumat lasketaan niin kyllä. Opiskeluaikanani kävin muistaakseni muutamassa kirjallisuustapahtumassa, joissa taisi kummassakin olla jokin poliittinen tai vastakulttuuriteema.

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?

Jostakin sekopäisestä kirjasta, jota joutuisi oikeasti tulkitsemaan ja muokkaamaan kuvallista kerrontaa varten. Mutta mitä nyt tulee mieleen äkkiseltään, ehkä Neil Gaimanin Neverwhere - maanalainen Lontoo tai jokin H. P. Lovecraftin novelleista kiinnostaisi minua elokuvaversiona tai tv-sarjana.

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?

No niitä on kyllä vähän liian monta. Noloin vielä lukematta oleva on Tuntematon sotilas. Toisaalta olen sitä mieltä, että mikään pakko ei ole (kaikkia) klassikoita lukea eikä klassikkostatus tee kirjasta automaattisesti "hyvää". Tärkeää itselleni on ollut löytää jokin motivaatio lukea klassikkokirja, esimerkiksi kiinnostus teoksen syntyprosessiin tai -ajankohtaan.

6. Onko sinulla jokin lempikirja jota et ikinä kehtaa kysyttäessä (paitsi tietysti nyt) paljastaa?

Clive Barkerin Yön kansa (alkup. Cabal, 1988)... Kirjalla on nostalgia-arvoa minulle ja kyllä se kieltämättä on ihan hyvä kauhukirja, joka erottuu joukosta tarinansa puolesta - vaikkei ehkä kielellisesti ym. ole mikään mestariteos. Kirja on innoittanut myös muita, sen pohjalta on tehty (aika huono) elokuva ja (raskaampaan musiikkimakuun soveltuvaa) musiikkia.

7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?

Kaunokirjallisuuden puolelta ei tule ketään mieleen, mutta erityisesti oman alan tietokirjailijoissa ja tutkijoissa olisi vaikka kuinka paljon kiinnostavia ihmisiä - nykyisiä ja edesmenneitä.

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?

No tietysti Draculan! Myös Waltarin Tanssi yli hautojen -kirjassaan kuvaaman keisari Aleksanterin.

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikket välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?
Hmm... en kyllä osaa sanoa tähän mitään. Jos ei ole pakko rajoittua kaunokirjallisuuden puolelle, niin ehkä sanoisin, että Pentti Linkola on kyllä jaksanut pitää kiinnostusta yllä poleemisilla puheenvuoroillaan...

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?
Käytettynä tuttavalta Museologian perusteet. Viimeisin ostamani ei-tietokirja lienee kaunis oranssikantinen Kalevala (SKS, 2005).

11. Mitä luet juuri nyt?

Emmi Itärannan esikoisteosta Teemestarin kirja (2012), se on ihan suositeltavan oloinen teos. Ja vegaanikeittokirjoja luen löytääkseni uusia kasvisruokaideoita.

  
 (kuva täältä)


Haastan tämän postauksen lukijat vastaamaan myös - jos ei blogiin niin vaikkapa omaan muistivihkoon omaksi iloksi tai facebookiin...